maanantai 4. maaliskuuta 2019

Suuntana omavaraisuus -Kuka, mitä ja miksi

Tämä postaus on osa yhteiskirjoitussarjaa. Muiden kirjoituksia pääsee lukemaan tämän postauksen perästä löytyvien linkkien kautta.




 Tämän kuukauden yhteispostauksen aihe oli vaikea. Helpompi olisi ollut kertoilla kuulumisia ja tarinoida siitä kuinka on hommat edenneet tässä kuukauden aikana. Olisi ollut lyhyt ja ytimekäs postaus, ei niin mitenkään ole edistynyt. Tomaatit ja paprikat on itämässä (niin kuin kaikilla muillakin) ja hautomakone on käynnissä. Koneessa ei tietenkään ole suunnitelmien mukaisesti kalkkunan, hanhen tai riikinkukkojen munia (koska niitä ei ole, yllätys!) sen sijaan se on täynnä kananmunia, kävi nimittäin minkki joutessaan teurastamassa kanalallisen kanoja. Muutama kana ja kukko onneksi asustelevat tallilla pikkukanalassa ja niiltä saatiin munia koneeseen. Harmittaa niin isosti että tekisi mieli pudottaa hanskat santaan. Alkaa olla noi pikkupetojen saavutukset sellaisia että täytynee alkaa aktiivisemmin loukuttamaan ja notkumaan tontinnurkilla torrakon kanssa, emme kasvata lintuja ruokkiaksemme petoja, saati jonkun minkin viihdykkeeksi.



Mutta se siitä, yritän päästä asiaan.

Kuka?- Minä ja muut.

Me olemme melko tavallinen perhe, minä, mies, teini, eskarilainen ja iltatähti 2,5v. asumme Päijät-hämäläisessä tuppukylässä surkian savipellon laidassa. Muutimme tähän nykyiseen taloon pellon toiselta puolen ja silloin elimme vielä täysin erilaista elämää. Tiedätte sen jutun kyllä, omakotitalo, ura, farmarivolvo, lapsi ja noutaja.. No onhan ne vieläkin, tavallaan, tosin volvo alkaa olemaan jo niin vanha ettei se enää sovi juuri tuohon kuvaelmaan. Alkuun ei ollut suuria suunnitelmia omavaraisuudesta, tähän kun muutettiin niin eläimiäkaan ei ollut kuin pari hevosta ja muutama vanha lammas. Sitten aloimme miettimään mitä me oikeasti haluamme, vaikka mulla olikin ihan oikeasti unelmatyö, se vei ajan ihan kaikelta muulta. No, nyt on ura vaihtunut lasten, eläinten ja kasvimaiden kanssa puuhasteluun eikä harmita pätkääkään. Blogia kirjoitan minä itsekseni, ja itselleni päiväkirjana. Mies osallistuu kyllä kaikkeen muuhun sen minkä palkkatöiltään ehtii.




Mitä?

Aloitimme hyvin pienesti, pottumaa ja tomaatit ja kurkut kasvihuoneessa. Sitten pari kanaa, sitten lisää kanoja. Vähitellen siitä opetellen. Ankkoja ja kalkkunoita hankittiin vähän sillain soitellen sotaan tyyppisesti. Nälkä kun tuppaa kasvamaan syödessä, tuli laajennettua vuohiin, lihakaneihin ja lopulta tuli lehmätkin (tosin suunnittelematta ja sattuman kautta). Sitten jossain vaiheessa tuli huomattua että kas kummaa, mehän olemme ruoan suhteen ihan kiitettävän omavaraisia. Uusia eläimiä kun on tullut hankittua harvakseltaan, on aina ehtinyt perehtyä kunnolla asiaan. Lihakaneja mietittiin monta vuotta ja opettelin siinä pohtiessani keittelemään parkkia puunkuorista ja muokkaamaan taljoja. Tottakai olen vieläkin ihan onneton amatööri siinä mutta periaatteessa kaneista ei tule mitään hukkaa kun lihat ja nahat menee kaikki käyttöön.

Vuohet, nuo köyhän miehen lehmät, hankittiin maitoa tuottamaan. Sitäkin pohdiskelin parivuotta ja välillä mietinkin että onkohan siinä mitään järkeä, maitoa meillä ei juoda mutta juustoa, viiliä, jogurttia, puuroa.. kaikkea muuta mihin nyt vaan maitoa voi tarvita. Tuli sitten sattumalta myyntiin tuossa lähellä vuohia, hankittiin Kerttu ja Esko, viikon kuluttua haettiin ne loputkin sieltä. Hupsis.



Tulevaisuudessa olisi ajatus saada hevosetkin osallistumaan tähän omavaraisuushässäkkään muutenkin kuin lannoitetta tuottamalla. Maunoponin ei kyllä tarvitse osallistua muuhun kuin minun viidyttämiseen ja liikuttamiseen, mutta Ilona toivottavasti tulevaisuudessa pääsee opettelemaan työhevosen hommia.

Tällä hetkellä meillä on kaikki oikeastaan kasassa, eläimiä ei hankita lisää (paitsi ne kanat minkin syömien tilalle) ja kasvimaatkin alkavat olemaan suunnilleen toivotun laajuisia. Nyt vaan kaikki pitäisi saada tuottamaan toivotusti ja tasaisesti.

Miksi?

Tai olisihan sitä kaikkea, lehmille pihatto ja muuta sellaista. Tässä vaan tulee tontin rajat vastaan. Vaikka tämä onkin toimiva ja ihan kiva paikka, ei tämä ole se lopullinen. Tulevaisuudessa hankitalistalla on uusi paikka, sellainen missä omavaraisuutta voi kehittää muuhunkin suuntaan kuin ruokaan. Vähentää riippuvuutta sähköstä, lämmitysöljystä ja muusta mikä tulee vain kallistumaan. Tahdotaan mökki puulämmityksellä ja leivinuunilla, kunnon kellarit, omaa metsää ja laidunmaaksi muutakin kun saviaavikkoa. Toinen isosti vaikuttava seikka on eläinten pitäminen ostoruoan varassa, tällä alueella on maatalous nykyään enimmäkseen rehukauranviljelyä. Heinää ei tee enää juuri kukaan, ei ainakaan myytäväksi. En tiedä onko se seurausta maatalouspolitiikasta vai mistä, mutta vuosi vuodelta on hankalampaa saada hankittua eläimille kelvollista syötävää, saati kun sellaista löytää, on hintakin tietysti sen mukainen.




Isompi omavaraisuus tuo mukanaan kaikkea sitä mistä me haaveilemme, yksinkertaisempi elämä, enemmän aikaa keskittyä siihen mikä on tärkeää ja mahdollisimman pieni riippuvuus ympäröivästä yhteiskunnasta, tai siis eihän sitä nyt koskaan täysin riippumaton voi tai tarvitse ollakaan, mutta tarkoitan sellaista negatiivista riippuvuutta, sellaista missä muutamalla näppärällä leikkauksella, yt:llä ja rapsakoilla hinnankorotuspäätöksillä huomataan että tässä sitä istutaan kylmässä, pimeässä talossa nälkäisten lasten kanssa. Ei tässä nyt ihan vielä olla pakkaamassa, mutta joskus kuitenkin.

Muiden kirjoituksia löytyy linkkien takaa:
  1. Farmer to bee https://farmertobee.blogspot.com/2019/03/farmarin-esittely-ja-polulla-eteneminen.html

21 kommenttia:

  1. Kivasti sait esiteltyä teidän omavaraistelun, joka kuulostaa upealta. Harmillista tuo, että ette saa eläimille ruokaa. Häinän kasvatus ei taida olla suosittua siellä teidän seudulla, toisin kuin täällä meillä päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä alan hetimiten pakkaamaan ja hankkiudun teidän naapuriksi :)

      Poista
  2. Paljon eläimiä teillä, lehmät olisi kyllä kivoja mutta ei taida meidän markille mahtua. Harmi tuo minkin vierailu, minkkiä minäkin ensin epäilin, kunnes nähtiin livenä kärppä pihalla.
    Aika paljon linkkejä puuttuu listasta vielä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin muuten puuttuukin. Tässä kävi vähän surkiasti. Piti ehtiä muokkaamaan ja lisäämään linkkejä, herättiin eilen suruviestiin ja sattuneesta syystä homma unohtui. Täytyy avata kone ja lisätä puuttuvat.

      Poista
  3. Voi saakeli, onneton juttu tuo minkkivahinko :/

    Tosi tuttuja ajatuksia taasen. Täälläkin alkaa tuntua, että eläinmäärä on tällaisenaan aika passeli, tai ainakin lajikavalkadi. Omavaraisuusasteen kasvattamisesta olen myös tosi samoilla linjoilla. Tietyn omavaraisuusasteen saavuttaminen olisi sellainen perusturva perheelle, eipä sitä koskaan tiedä, mitä elämässä sattuu.

    VastaaPoista
  4. Heinät ei kyllä usein kohtaa tarvitsijaa. Me ollaan joskus rahdattu heinää 150km päästä. Kuulostaa järkyttävältä mutta en kadu silloista päätöstä koska mentiin hyvän heinän perässä. Ei kyllä ole ikävä sitä aikaa kun kahden viikonvälein sai huristella.

    VastaaPoista
  5. Todella moni havahtuu nykyään, että "farmari-volvo ja noutaja" eivät tuoneetkaan elämään sitä oikeaa sisältöä. Kaikki eivät ole yhtä rohkeita ja sano sitä ääneen, ja tee asialle jotain. Hienot kuvat naudoista.

    VastaaPoista
  6. Harmi homma tuo minkin hyökkäys :( toivottavasti saatte pienpeto ongelman kuriin. Pyytäkää paikallisia metsästäjiä avuksi, jos ei omat keinot riitä.
    Mielenkiintoisia ja tuttujakin ajatuksia omavaraisuudesta.
    Terveisiä toisesta päijäthämäläisestä tuppukylästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatiin onneksi minkki kiinni rysänpäältä. Sillä oli hommat sen verran kesken että mies ehti haulikon hakemaan. Ikäviä ovat nuo pedot ja tuntuu vaan lisääntyvän. :(

      Poista
  7. Mistä se oikein kumpuaakaan kun meidät kaikki yritetään saada uskomaan siihen ura-omakotitalo-volvo ja kultainennoutaja komboon?! Sitten kuitenkin yhä useampi löytää onnensa yksinkertaisemmasta ja "vähemmästä". Tässä asiassa vähemmän on todellakin enemmän.

    VastaaPoista
  8. Meidän kylällä ei muuta viljelläkään kuin heinää. Kylä on nimittäin puolillaan ravihevosia. Tai on jollain vissiin kauraakin. Hevosajoiltani muistan kyllä tuon tuskaisen heinän metsästäminen, kun hyvä maksaa maltaita ja halpaa ei ole köyhän vara ostaa.
    Rohkea veto hypätä pois uraputkesta ja vuosittaisesta Volvon vaihtamisesta. Moni siitä puhuu, mutta harva lopulta uskaltaa sen tehdä. Itse etsin vielä tapoja sovittaa nämä eri elämän tavat yhteen.

    VastaaPoista
  9. Tässäpä tuli kattava esittely ja tulevaisuuden suunnitelmat. Luultavasti jokainen meistä kirjoittajista osaisi nykyisen jälkeen miettiä valmiiksi, millainen "se seuraava asuinpaikka" tulisi olla ja pistää heti merkille asioita, joita tavallinen ihminen (eli se uraihminen) ei edes huomaa tai jos huomaa, niin kääntyy kannoiltaan. On rohkeaa hypätä pois siitä arjesta, johon meidät on totutettu. Rohkeudenpuuskaa odotellessa...

    VastaaPoista
  10. Teillä on oikein tosi farmi - hauskaa. Itselläni suurin kynnys eläinten pitoon on se, että asun yksin. Mitäs jos sairastuu? Niin ja sitten se toinen - en voisi päästää päiviltä yhtään eläintä. Hyväksyn kyllä lihan syönnin täysin silloin kun eläimiä pidetään eettisesti, mutta omista luopuminen saati niiden syöminen ei vain onnistuisi. Tulisi eläinten vanhainkoti ja se ei oikein tukisi ajatusta omavaraisuudesta...

    Tällä meidän kylällä kysyntä on luonut tarjontaa, ja melkein kaikki viljelevät nyt heinää. Kylän eläinmääräkin on lisääntynyt siitä, kun tänne tulin. Sillon täällä ei ollut kuin muutama ravihevonen ja muutama døle. Nyt on lihakarjaa useammallakin tilalla, vuohia, kanoja ja hevosia monessa talossa.

    Voisiko sitä heinän viljelyä jollekin tilalle ehdottaa?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä kun kasvattaa itselle syötäväksi eläimiä, on se ensimmäinen se kynnys. Mulla ainakin. Sama se oli metsästyksessäkin, ensimmäisen ampuminen oli jotenkin ajatuksenakin kummallinen.

      Tällaisen eläinmäärän kanssa sairastuminen on tottakai pahin mahdollinen tilanne. Noron ja kehkokuumeen kanssa vielä olen itse selvinnyt eläintenhoidosta, syksyllä 17 katkoin koipeni tuhannen mössöksi ja liikuin puolisenvuotta pyörätuolilla, jos mies ei olisi päivätyönsä lisäksi hoitanut eläimiä, olisi niistä ollut pakko luopua. Onneksi ei ollut yhtään lypsyssä silloin.

      Tällä suunnalla loppui heinänteko siinä kun karjatilat katosi. Muutama iso tila jotka viljelee viljaa, se on vissiin vähätöisempää ja kannattavampaa. Harmi kyllä.

      Poista
  11. Te olette päässeet hyvään vaiheeseen omavaraisessa elämässä. Olisi kiva kuulla, minkälainen tila olisi unelmienne tila, mitä asioita haluaisitte siltä :)

    VastaaPoista
  12. Ihania lehmiä teillä!

    Allekirjoitan täysin tuon heinän saannin vaikeuden. Pelko persauksissa ollaan koko ajan, koska meidän heinänmyyjämme on sanonut, että lopettaa teon, kun paalauskoneensa joskus hajoaa. Nyt saamme heinän kohtuu edullisesti. Mutta sitten kun joudumme heinäasioissa jonkun muun puoleen kääntymään, voi olla, että elukanpito loppuu siihen.

    VastaaPoista
  13. Ihana esittely. Oli mukavaa oppia tuntemaan teitä hiukan lisää. Kurjaa kuulla, että heinän hankinta on nykyisin noin hankalaa.

    VastaaPoista
  14. Hassua, että heinän tuotto on niin paikallista. Meillä täällä Iitissä päin vielä tarjontaa on, vaikka viime kesä oli kuivuudeltaan poikkeava ja hinnat siksi korkealla. Eläinten pito teettää kyllä työtä, siksi kasvisruoka tuntuu niin paljon helpommalta toteuttaa.

    VastaaPoista
  15. Onpas teillä käynyt ikävä juttu, kun minkki on päässyt aterialle :( Teillä on kauniita lehmiä - tuntuu vähän hassulta sanoa niin, mutta sanonpa silti! Suloisia! Tästä sun postauksesta tuli tosi hyvä mieli :)

    VastaaPoista
  16. Mä haaveilen omasta lehmästä, mutta se taitaa kyllä ainakin toistaiseksi jäädä haaveeksi, sillä pelottaa lypsämisen sitovuus. Vaikka sitovaahan tämä elämäntapa muutenkin on, mutta lehmä on jo toista maata.

    VastaaPoista