keskiviikko 14. helmikuuta 2018

oikeaa vai väärää omavaraisuutta?

Tuppaa särkevä jalka valvottamaan öisin, silloin pieni ihminen helposti harhautuu netin syövereihin ja yllättäen taas pahoittaa mielensä. Mulla olikin tässä taannoin kausi kun pidin pientä mediapaastoa ja yön tunteina luin kirjoja tai katsoin telkkarista lähinnä hääpukuihin ja ruokaan keskittyviä aivotoimintaa kuormittamattomia ohjelmia. Tekee hyvää päälle, nykyään kun keskustelupalstat, twitterit ja muut sellaiset tursuaa vihaa. Viimeksi väsyin työttömien ja köyhien ruoskintaan, siinä kohtaa kun työttömistä puhutaan rikkaruohoina, alkoi mua yrjöttää. No nyt on löytynyt uusi porukka joka on ilmeisesti syyllinen (työttömien ja köyhien lisäksi tietysti, mutta ne ruoskittiin jo maanrakoon) suomen nykytilaan, nimittäin kotiäidit, nuo tuottamattomat sohvalla makaajat, mitään ei viittittäis tehdä. Ei laiteta vauvoja päiväkotiin ja lähdetä töihin takomaan veromarkkoja, ei, vaan itsekkäät äidit haluaisivat hoitaa vauvoja kotona. Ikävää tietysti on se että tuppaa kuolemaan veronmaksajat sukupuuttoon jos lapsia ei hankita. Se siitä. Päätin pitäytyä aihepiirissä minkä itse koen mukavaksi ja hyväntuuliseksi. Kröhöm..

Olen muutamana päivänä aktiivisemmin lueskellut keskusteluja ja tekstejä omavaisuudesta. Aihetta on sivuttu myös erilaisissa tuotantoeläimiin liittyvissä fb-ryhmissä. Aihe herättää valtavasti tunteita, hyvä niinkin, mutta aina kun aihe herättää tunteita, se herättää myös niitä negatiivisia tunteita ja aina niihin keskusteluihin, mitkä on siis alkaneet hyvässä hengessä, ilman räyhäämistä niin sinne löytää tiensä myös ne jotka haluavat tunkea toiset maanrakoon. Mikä sinä urpo luulet olevasi kun jotain perunoita kasvattelet? tee jotain tuottavampaa ja osta potut kaupasta, eihän ne edes maksa just mitään.

Harmi, siinä usein kuolee se sellainen hyväntahtoinen ajatustenvaihto, kukaan ei halua enää jakaa kokemuksiaan tai neuvoa muita, kun heti joku on lyttäämässä, et sinä voi puhua omavaraisuudesta jos kasvatat vain ruokasi itse. Rakenna ydinvoimala takapihallesi ja tuota itse sähkösi niin saat oikeuden puhua omavaraisuudesta. Aloin siinä sitten pohdiskelemaan tätäkin asiaa.

Kenellä on ylipäänsä oikeus puhua omavaraisuudesta? täytyykö elää täysin omavaraisesti voidaksesi ottaa osaa keskusteluun. Täytyykö tavoitteena olla ehdoton ja täydellinen omavaraisuus? siis sellaista sähkötöntä ja kahvitonta elämää missä kaikki, vaatteista alkaen tuotetaan itse. Vai onko sallittua tavoitella vaan mahdollisimman omavaraista elämää? Uskaltaako puhua ääneen omavaraisuudesta jos elää niin että suurimman osan ruoasta tuottaa itse mutta teini saa vaatteensa lampaanvillan ja pellavankudonnan sijaan sieltä riistoketjun tangolta?

Sitten on tietysti ne jokaisen omat tahtotilat. Meillä on tavoitteena mahdollisimman omavarainen elämä, todellakin siis tavoitteena ja mahdollisimman omavarainen, ei täydellisen omavarainen. Tavoitetta kohden pyritään välillä pienin askelin ja välillä isoja harppauksia ottaen. Elämämme olisi varmasti nyt jo huomattavasti omavaraisempaa jos perheeseemme ei kuuluisi lapsia. Osittain lasten ja osittain omasta mukavuude halusta, emme ole myöskään ruoan suhteen täysin omavaraisia. Tietysti tilalta varmaankin riittäisi syötävää vuoden jokaiselle päivälle niin ettei täällä nälkään kuolisi, mutta ruoan monipuolisuuden takia lipsahtelemme omavaraisuudesta ostoruoalle. Suomessa kun talvella hedelmien kasvatus on hivenen haastavaa ja mielelläni suon lapsille mahdollisuuden syödä tuoreita hedelmiä ja kasviksia vuoden ympäri, näin esimerkkinä. Myös silloin kun meillä ei ole omaa maidontuotantoa, kahvimaito, juusto, viilit ja voi haetaan kaupasta, tottakai tavoite on maitotuotteissa omavaraisuuus ja tähän taas päästään takaisin kunhan pääsen kävelemään, vuohet saadaan takaisin lypsyyn ja kyyttö tontille. Tällä hetkellä se vaan ei ole mahdollista, onneksi nuo maitotuotteet saa myös tarvittaessa kaupasta.

Mietittiin ihan ajan kanssa yhtenä iltana saunanlauteilla, että mikä on se tavoite, mikä on se lopputulema mihin olemme tyytyväisiä. Onko se sellainen täydellinen omavaraisuus, ilman sähköä ja kaikki itse tuotettuna, sitten kun lapset on isoja eikä heitä velvoiteta osallistumaan esimerkiksi pyykinpesutalkoisiin, käsin. Tämä oli vähän kummallisesti sanottu, tavoitteena omavaraisempi elämä kun on ollut selvä jo monta vuotta, ihan siitä asti kun aloimme kehittämään tätä paikkaa siihen suuntaan, mutta aina on välillä hyvä käydä keskustelua aiheesta ja miettiä suuntaviivoja.



Meille se omavaraisuus mihin pyrimme on varmaankin lähinnä sellaista kuin oli elämä maaseudulla ennen sotia, itse tuotettiin ja tehtiin kaikki mikä oli mahdollista, mutta kaupasta sitten ostettiin se mitä ei itse ollut mahdollista tehdä. Yksinkertaisempaa elämää, riippumattomampana esimerkiksi tilin saldosta. Lämmitys ostetun öljyn tai sähkön sijaan oman metsän puilla ja niin edelleen. Eihän se nyt täysin omavaraista ole, mutta aivan riittävää meille.

Sitten päästään siihen että mikä tuossa on haastavaa. Silloin ennenmuinoin kun noin elettiin, perheet muodostuivat eritavoin ja oltiin yhteisöllisempiä. Ei noin useimmiten eletty yksin, tai ei yksin mutta näin niin kuin me, eli minä, Mikko ja lapset. Silloin oli eritavalla apua tarjolla, isovanhemmat saman katon alla tai naapurissa. Kiireisempään työaikaan oli kaitsijoita lapsille ja apua talkoisiin. Mikäli joku sairastui tai oli vasta synnyttänyt, apua oli saatavilla. Nyt meillä esimerkiksi on sellainen tilanne että kaikissa suunnitelmissa täytyy ottaa huomioon ne käytettävissä olevat omat resurssit. Oli tilanne mikä hyvänsä, yksin tai kaksin on selvittävä. Mikolla on melkoinen urakka päivätyön lisäksi hoitaa tämä eläinlauma, siksi esimerkiksi lehmää ei ole vielä haettu kotiin ja maitotuotteet haetaan kaupasta, ei yksi ihminen pysty eikä jaksa määräänsä enempää. Ennen ei myöskään ajeltu pariasataa kilometriä päivittäin töihin vaan töitä tehtiin siinä omalla tilalla, kukin voimiensa ja taitojensa mukaan. Kiireisinä aikoina enemmän, jopa kellon ympäri ja sitten taas huilattiin. Nykyihminen vilistää miljoonaa oravanpyörässä päivästä päivään, asuntolainan ja yhteiskunnan odotusten puristuksessa. Se mikä ennenvanhaan tehtiin päivätöinä perheen kesken, tehdään nyt päivätyön päälle ja usein yksin.

Hissuksiin omavaraisuuden astetta nostamalla näkee myös ne omat voimavaransa, tietää minkä verran kasvimaita ja eläimiä ehtii ja jaksaa hoitaa, kun tietää selviytyvänsä ja jaksavansa, voi hommaa isontaa. Kasvimaathan voi toki jättää oman onnensa nojaan jos ei jaksakaan, jos aikataulu tai terveys pettää mutta eläimet on hoidettava oli tilanne mikä hyvänsä.

Niin kauan kun meilläkin on asuntolainaa maksettavana, ei täysipäiväinen omavaraisuuden tavoittelu ole mahdollista, vaan hommaa kehitetään pikkuhiljaa, pala kerrallaan ja ottaen huomioon ne voimavarat. Asuntolainasta tuli mieleen myös ne taloudelliset resurssit, jos rahaa olisi miljoona tolkulla, mikäs siinä olisi rakennuttaa isommat ja paremmat eläintilat, jättisuuret maakellarit ja ostaa kerralla hyvät tuotantoeläimet. Miljoonien puutteessa joutuu tekemään kompromisseja ja aikatauluja. Eläinten Hankintaa ja jalostustakin joutuu suunnittelemaan erilailla kun tilat ovat rajalliset ja talous estää hankkimasta uutta ja parempaa jalostusmateriaalia heti sellaista halutessaan. Toisaalta hitaasti tehdessä tulee suunniteltua myös tekemisensä paremmin ja huteja pukkaa vähemmän.

Minusta omavaraisuutta on niin monenlaista kuin on asiaa pohtivaa ihmistäkin. Joku kasvattaa salaattia partsilla ja on kesän omavarainen salaatin suhteen, toinen on sellainen doomsday prepper-tyyppinen henkilö jonka tavoite on off the grid-elämä ja bunkkeri. Siinä välissä on aikas paljon tilaa erilaisille elämäntilanteille ja tavoitteille.


2 kommenttia:

  1. Olipas fiksu kirjoitus. Olen samaa mieltä.
    Tulee vaan aina näitä viisastelijoita kuvioon joka asiassa. Jos esim. kerron, ettemme lentele koneilla ympäriinsä, niin besser wisserit toteavat meidän kuitenkin hankkineen viisi lasta(siis oikeasti VIISI, ei kelllään ole niin montaa lasta!) Samoin jos syödään oman eläimen lihaa, niin, no te joudutte kuitenkin ostamaan myös lihaa, ettei se oikein ole sitten hyvä kuitenkaan... Eli parempi olla yrittämättä mitään, kun kumminkin tekee liian vähän, tai väärin! :)
    Mutta siis oikeasti: arvostan, ja jonkunlaiseen omavaraisuuteen pyrimme itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja väärin tekemisen lisäksi ollaan vielä hulluja ja hippejä ;D
      Se onkin muuten jännä miten sitä aina joutuukin tulilinjalle ja perustelemaan juurikin lasten hankkimista ja lihansyöntiä. Samalla otteella jos tivaisi lapsettomalta vegaanilta syitä omiin valintoihinsa, saisi varmaankin jonkun syytteen. Suurimmat rikokset taitaakin olla tällä hetkellä lasten hankkiminen ja äitiys.
      Minustakin kaikki omavaraisuus on hyvästä, ihan pieni tai isompi, etenkin lasten kanssa, ne oppii ihan hurjan paljon jo siitä miten se salaatti tai mansikka kasvaa siellä parvekkeella. Se maistuukin ihan erilaiselta kun sitä on itse hoitanut.

      Poista