sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Suuntana omavaraisuus 2020, kesäkuu

Taas vaihtuu kuukausi ja sitämyöten taas yhteispostauksen aika, muiden omavaraistelijoiden tekstit löytyvät tämän postauksen lopusta linkkien takaa.

Omavaraisuuteen liittyvät hommat etenee yllättävän sujuvasti (muut ei niinkään, siis mikä kevätsiivous?), vaikka toukokuu vilahti vauhdilla ohi kotikouluineen ja kaikensorttisen sählingin siivittämänä, sain melkein kaikki suunnittelemani pihatyöt tehtyä. Koska näyttää vahvasti siltä että kesäkin alkaa ja lumimyrskytkään eivät enää ole vaivanneet, uskaltaudun siirtämään viidakkoa sisältä kohti kasvihuoneita. Matkassa on yksi pikkuriikkinen mutka, kasvihuoneen elintasosiipi on uusi eikä vaadi muita toimenpiteitä kuin vaan kantaa kasvit sisään, sen sijaan se toinen kasvihuone.. saattoi olla että laiminlöin syksyllä sen siivouksen ja nyt näyttää vahvasti siltä että viikonloppu menee sitä raivatessa.

Oikeastaan kaikki muut paitsi pavut on kylvetty, istutettu, esikasvatettu ja mitä niitä muita puuhia nyt oli. Seuraavaksi asetun riippukeinuun odottamaan valtavaa satoa. Ennen sitä saatan suorittaa jonkunlaisen sadetanssin tyngän, vaatisi nimittäin kylvökset vettä. Kasvimaat hoituu onneksi sadettimella, mutta taannoin kylvetty laidun kaipaisi vettä. Omppupuut ja kirsikat ovat ihan täynnä kukkia, elättelen toivoa. Olen jopa nähnyt muutaman pölyttäjän, vaan mahtavatko pystyä myrskytuulessa tekemään hommiaan. Yhtään myrkkyruiskua en onneksi ole vielä nähnyt.

Satoakin tuolta alkaa jo saamaan, no nokkosta nyt tietysti mutta salaatit, ruohosipulit, persiljaa ja muita sellaisia satokauden ensimmäisiä on jo päässyt kyökin kautta käyttöön.

Mä olen itsenikin suureksi hämmästyksesksi ollut tänä vuonna jotenkin tosi innoissani hoitamassa ja laittamassa tätä paikkaa. Tämähän ei ole se tila missä meinataan elää loppuelämämme, vaan suunnitelmissa olisi hankkia vähän toisen tyyppinen paikka ja toisella sijainnilla. Tuo ajatus kun on aikaisemmin hakannut takaraivossa ja ollut sellainen hidaste oikeastaan yhtään minkään kehittämiselle täällä ja tehnyt kaikesta sellaista että on miettinyt jonkin tekemisen järkevyyttä, koska kohtahan tästä kuitenkin lähdetään. no, sitten tuli korona ja teki lopun niistä mietteistä. Tällaisessa markkinatilanteessa ei kannata tätä laittaa myyntiin, eli tässä pysytään ja mietitään muuta sitten toiste. Tietysi sekin vaikuttaa kun ilmat on tällaiset, auringonpaisteessa ei huomaakaan kitkevänsä ja kylvävänsä. Kaatosateessa ei tee mieli muuta kuin nakata siemenet tunkiolle. Eli jos pakkanen, kaivon tyhjeneminen, irtovuohet tai napalmisade ei vie satoa, ollaan tänä vuonna enempi omavaraisia kuin suunniteltiinkaan.

Kävi tässä sellainen ruusukaariin liittyvä lipsahduskin. Kaupassa oli tosi halpoja kaaria, päätin välittömästi tarvitsevani ruusukaaria. Ei tietenkään yhtä tai kahta, vaan sulovileninä kolmin kappalein kun halvalla sai. Epun kasvimaalle piti saada ehdottomasti sellainen ja sinne ja tänne ja tonne. Mikko päätti diplomaattisesti olla sen isommin kommentoimatta. Meni siinä yksi helteinen iltapäivä niitä tuhertaessa kokoon, selkä paloi ja kaaretkin ovat nyt paikoillaan, ei puutu enää kuin köynnökset. Syytän koronasta johtuvaa kauppojen välttelyä, sen kerran kun puotiin eksyy niin järkihän siinä karkaa. Mielikuvahan on tottakai sellaisesta puutarhakuvista tutusta rehevästi kasvavasta hienoudesta. Totuus on luultavasti kituliaasti kasvava risu, mikä on niin tynkä ettei sitä saa kasvamaan siihen kaareen kuin kiinnitämällä sen nippusiteellä. Toivottavasti vuohet tykkää kiipeillä niissä kaarissa, menisi sitten kuitenkin hyötykäyttöön.


Tipuja ja pupuja sen sijaan ei tunnu tulevan, haudonnat epäonnistuvat kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ensin meinattiin että koneessa on säädöt pielessä, mutta ne säädöt vaikuttaisivat olevan pielessä noilla elävilläkin hautomakoneilla. Hanhi hautoi sentäs neljä tipua ja nyt siellä on niitä neljää tipua hoitamassa ja vahtimassa hanhiemo ja kolme iskähanhea, eipä siinä, nykyäänhän kaikki perhemuodot on ihan normaaleja niin hoivailkoon tipujaan vähän isommalla porukalla. Toinen hanhi on toisaalla hautomassa, mutta näyttää siltä ettei taida tipuja tulla.

Toiveena nyt olisi saaada kuitenkin enemmän vielä ankkoja ja kalkkunoita, tietysti niitä kanejakin mutta sitä hommaa ei saa ulkoistettua hautomakoneen niskoille, eli ei auta kun odotella.

Kanoja ei meinattu enää tänävuonna haudottaa lisää, patakukkojakin on ihan riittävästi. Alkuvuodesta kuoriutui parikymmentä ayam cemania ja mitälie-risteytyksiä, osa niistä on kesän lainassa, kanat jää parven jatkokoksi ja kukoista tulee viillokkia.

Patakukoista tulikin mieleeni, meillä on perinteisesti ollut aina se yksi pääkukko ja sitten sillä siipimiehenä joku vähän erikoisempi kaveri. Ihan ensimmäinen sellainen oli araucakukko Pistorius. Pistorius oli sellainen varsin vaatimattoman näköinen jalkapuolikukko, se piti kyllä lopettaa mutta koska se jalkapuolisuus ei tuntunut haittaavan Pistoriusta itseään, se pidettiinkin monta vuotta. Kun Pistorius sitten siirtyi auvoisemmille matomaille, selvisikin että silloinen pääkukko olikin ollut vaan nätiltä näyttävä laulumies ja Pistorius oli hoitanut muut hommat.

Hans-Jurgen 3.0 oli narkoleptinen työnvieroksuja. Julistettiin se monta kertaa kuolleeksikin kun se tapasi makailla munintapesissä kyljellään pään retkottaessa reunan yli kohti lattiaa, se oli aina hyvin loukkaantunut kun hänen päiväunensa keskeytyivät siihen kun sitä otti pillistä kiinni ja alkoi vetämään vainajaa pesästä ulos. Kanat sitä ei kiinnostanut palaakaan, illan tullen Hans-Jurgen 3.0 kipitti itsekseen kanalaan ja asettui pesään yöunille, kanat sai sen puolesta jäädä keskenään värjöttelemään pihalle. Hans-Jurgen 3.0 oli kyllä varsin pitkä-ikäinen, se kun ei polttanut itseään loppuun minkään joutavan puuhastelun parissa.

Nyt meillä on Raasku, nimi kertoo kaiken tarpeellisen.

Raasku näyttää ihan siltä kuin se olisi lipsahtanut hakettimeen.

Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen, villivihannekset, kasvivärjäys ja tuholaistorjunta. Nyt täytyy tunnustaa että vaikka mulla on usein mielipide asioista joista en ymmärrä mitään, eikä minua varsinaisesti isommin haittaa jaaritella asian vierestäkään, niin tämäkertainen aihe sai sormen uppoamaan melkein kitapurjeeseen asti.

Kasvivärjäyksestä tietoni on varsin laajat ja monipuoliset: nokkonen värjää leipätaikinat ei_niin_herkullisen näköiseksi, punajuuri sotkee punaiseksi kaiken mahdollisen ja mahdottoman (väri myös pysyy ikuisesti), voikukalla on hyvä värjätä lapset koko kesäksi näyttämään siltä ettei niitä pestä ikinä ja pajusta tehty parkkiaine värjää nahan kumallisen ruskean punertavaksi. Olkaa hyvät! siinä tulikin jaettua kaikki aiheeseen liittyvä osaamiseni (paitsi lisäyksenä vielä, jos haluat syödä kana-nuudelikeittosi ihan itse, käytä siihen violettia porkkanaa, liilassa liemessä uiskentelevat nuudelit laukaisee monissa ihmisissä tarpeen aloittaa paasto välittömästi)

Villivihanneksia meillä kyllä käytetään, mutta ihan tosi vähän. Nokkosta käytän paljon ja horsmaa jonkun verran. Ongelmana on kasvien tunnistaminen, ajatuskin epäonnistuneen tunnistuksen seurauksena saadusta suolistoa korventavasta, mikälie myrkytystilasta ei houkuttele laajempiin kenttäkokeisiin. Seuraan kyllä kateellisena muiden villivihannestouhuja ja kokkailuja, ehkä joskus voisi mennä asiantiimoilta kurssille.

Tuholaistorjunnastakaan mulla ei oikein ole mitään uraauurtavaa tietoutta. Etenkään niiden pienten öttiäisten, kirppojen ja kaiken maailman näverkutiaisten karkoittamiseen (sikäli kun sattuvat silmääni, usein ei satu riittävän ajoissa) mulla ei ole mitään supervinkkiä. Silloin kun tuholaiskatastrofi on akuutti, googletan kaikkea mahdollista ja aloitan suihkuttelemalla mäntysuopalitkuja, siitä se sitten vähitellen eskaloituu siihen pisteeseen että suunnittelen suihkuttavani kasvit zyklon b:llä. Etanoihin ja muihin sellaisiin koppista isompiin kavereihin tehoaa parhaiten ankat. Tällä kylällä on kuulema hirveä lehtokotilo-invaasio käynnissä, ei ole näkynyt  onneksi meidän pihalla.

Tuholaistorjunta on kyllä ehdottomasti sellainen homma mihin mun  täytyisi oikeasti perehtyä. Tuntuu että vuosi vuodelta lisääntyvät kaikki haittaöttiäiset. Hevosten ja lehmien kimpussakin on kesäisin valtava määrä kaikkea mikä puree, pistää ja ärsyttää. Paarmojakin on nykyään niin monen sorttista ettei tahdo enää edes erottaa että mikä on pikkulintu ja mikä on paarma, sen verran rotevan kokoisia alkavat olemaan isoimmat. Tietysti ne tuplaavat joka kesä sekä kokonsa että määränsä. Se on varma kesän merkki kun varpusen kokoinen paarma puraisee pakarasta kilon kimpaleen irti. Hiiret ja rotan leviää niin vilkkaasti ettei kissat ehdi perään. Täälläkin on nähtävissä se kun navettakissat on hävitetty lehmien kanssa samalla avauksella, kuivureissa ja roskiksissa piisaa syötävää, siimahännillä on lokoisat oltavat levitä ja lisääntyä. Tuholaistorjuntaa taas ei tavata harrastella, etenkään sen jälkeen kun rotanmyrkky tuli luvanvaraiseksi. Mä en siedä rottia, en yhtään, niitä varten on myrkkyä ja kissoja ja toistaiseksi ollaan vältytty niiltä.


Eli tämänkertaiseen yhteispostauksen aiheeseen minulla ei valitettavasti ollut mitään kovin kummoista annettavaa, onneksi toisilla varmasti on. Muiden juttuja lukemaan siis!


https://lauraelijavis.wordpress.com/2020/06/01/villivihannesten-ja-muun-alkukesan-sadon-hyodyntaminen

https://www.omavarainen.fi/l/kesakuu2020/

https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/06/kuupuutarhurin-tuholaisten-torjunta_1.html

https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/06/myyrasota.html

https://pienenpienifarmi.com/2020/06/01/suuntanaomavaraisuus-kesakuun-kiireet/

https://www.kuitetekee.com/2020/06/01/puutarha-satoa-jo-alkukesasta/

https://tsajut.fi/?p=3429

https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2020/06/omavaraisempaa-elamaa-2020-osa-6.html

https://www.luontoannelifestyle.com/blogi/?p=108

https://caramellia.fi/kesakuu2020/

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/06/suuntana-omavaraisuus-osa-6-miten-satoa.html

http://www.villakotiranta.fi/?p=4636

https://luomulaakso.fi/?p=20103

https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/06/unelmana-omavaraisempi-elama.html

http://www.sorakukka.fi/?p=1079

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Vuohet omavaraistaloudessa

Mietiskellessäni omavaraisuutta ja muita mielipuolisia ideoita (eli vuohia) tuli mieleen rustata ajatuksia aiheesta. Nyt kun tuntuu omavaraisuus olevan pinnalla, ainakin jos lehtien juttuja lukee ja jos kerran taimet ja siemenetkin  uhkaavat loppua kaupoista, voi helposti päätyä tämmöiseen ajatelmaan, liekö korona herätellyt ihmisiä. Itselle se näkyy luetuimmissa blogiteksteissä ja siinä että eläimiä halutaan ostaa huomattavasti enemmän kuin ennen.

Meille vuohet tulivat joitain vuosia sitten nimenomaan maitoa tuottamaan. Vuohet valikoitui tähän hommaan juurikin siksi että ne ovat pieniä, eivät syö kilotolkulla, eikä tuota maitoa sellaista määrää että sen kanssa pulaantuu. Vuohissa on paljon hyvää, mutta myös sitä puolta riittää mikä saa ihmiset helposti väsymään niihin, epäilen että itsekin olisin saattanut menettää hermoni mikäli taustalla ei olisi ollut vuosien kokemusta pikkuponeista (ne on vähän kuin vuohia..).
Jos suunnittelet hankkivasi vuohen, älä aloita etsimällä sopivia vuohia, vaan sopivia aitakamppeita. Olen kyllä kuullut vuohista mitkä pysyvät sähkölangassa, epäilen urbaanilegendoiksi niitä juttuja. Itse tein nätin perinneaidan rangoista, (sitten kerättiin karanneet vuohet) ja lisättiin lammasverkko, haettiin vuohet kasvimaalta ja lisättiin raudoitusverkko, haettiin taas vuohet ja korotettiin aitaa ja tätä rallia jatkui niin kauan että pihaa kaunistaa kahden metrin korkeudessa huiteleva, silmiä hivelevä verkkokokonaisuus. Vuohet on muuten kuin koirat, osallistuvat kaikkeen ja puuhastelevat jatkuvasti jotain. Ei noi mihinkään omalta pihalta lähde vaikkei tarhassa pysyisikään, mutta vuohi kasvihuoneessa, vuohi auton katolla tai vuohi keittiössä ei (vuohien harmiksi) ole varsinaisesti se tavoitetila, sitäpaitsi ne syövät kaiken mennessään.

Muutenhan vuohi ei syö juuri mitään, siis mitään luvallista, tuntuvat elävän lähinnä yhteyttämällä. Heinää kun annat, siis ihan tavallista kuivaheinää, ei tuoretta tai superlehtevää esikuivattua, ne närppivät parhaat päältä ja sotkevat loput. Kivennäisiä ne enimmäkseen imeskelevät tai sitten puskevat toisiaan kipon vieressä ilmeisesti tapellen siitä kenen ei tarvitse syödä niitä. Muut rehut kyllä uppoaa, etenkin niihin kenen ei niitä tarvitsisi syödä, eli ne kutut joilla ei ole kiliä imemässä tai eivät ole lypsyssä. Tottakai se porukan paras lypsykuttu on juuri sellainen mikä ei syö, mikään ei kelpaa vaikka tarjoilisit mitä ja lopputuloksena kuttu näyttää henkarille nostetulta taljalta. Keväällä ensimmäinen vihreä heinänpätkä saa vuohet räjähtämään maitoon, erityisesti ne yksilöt jotka ovat hankalia lypsettäviä ja joiden vetimet on ihan mahdottoman malliset, kesä menee yrittäessä saada niitä umpeen, samalla kun epäilet saaneesi nivelrikon kaikkiin sormien niveliin. Porukan helppolypsyisin ja mukavaluonteisin on yleensä se kaikkein heikoiten maitoa tuottava. Mikälie karma.
Muutaman vuoden kokemuksella vuohi on varsin perusterve eläin, millä on myös aivan teräksinen luusto. Esimerkiksi epäonnistunut yritys kiivetä tikapuita pitkin katolle, ei saa vuohia katkomaan kaikkia raajojaan, vaan pelkästään närkästymään siitä että tikkaat heitti viattoman vuohen tonttiin. Kilit meillä on (toistaiseksi) tuntunut putkahtavan maailmaan tosta vaan kutun kääntäessä kylkeä, vähän kuin isomman puoleinen pieru. Kili on myös mielettömän nopea oppimaan, hetimiten jaloilleen päästyään, se on varsin vetävässä kiipeilykunnossa ja täysin valmiina valloittamaan maailman (tai siis auton konepellin). Kaikkein kauneimmat ja herttaisimmat kilit on lähes aina poikia. Paitsi Lempi, Lempi on poikkeus mikä vahvistaa säännön.
Vaikka näissä on omat juttunsa, en enää luopuisi vuohista. Omavaraisuuden näkökulmasta vuohi on minusta parempi kuin lehmä, on helppo verrata kun molempia löytyy tontilta.Vaikka meidän lehmät on maailman kilteimpiä, helpoimpia ja fiksuimpia, niin onhan vuohi lehmään verrattuna vähemmän työllistävä ja meidän tapauksessa myös vähemmän uhanalainen kuin nuo nenoskyytöt, katoavia luonnonvaroja kun ei ihan samalla tavalla ilkeä pistää lihoiksi kuin ylimääräisiä pukkeja. Lehmän kanssa myös helpommin ajautuu tilanteeseen missä maitoa tulee rutkasti yli tarpeen ja jos ei päivittäin ala värkkäämään sitä juustoksi, jugurtiksi, viiliksi ja vaikka miksikä, niin äkkiä huomaa miettivänsä maitotankin hankintaa. Vuohien kanssa myös kustannukset pysyy pienempinä, lehmät syö ja kakkaa moninkertaisesti vuohiin verrattuna, etenkin jos kuivikkeet täytyy ostaa kaupasta, huomaa äkkiä eron, eli lypsyvuohen kanssa maitolitra on reilusti halvempi kuin lehmän.
Jos on aloittaessaan yhtä kokematon kuin minä, vuohen kanssa on helpompi harjoitella. Vaikkei se lypsykuttu olisikaan just se ihmisen nöyrin palvelija, ei koiran kokoisen mielensäpahoittajan kanssa pääse sattumaan samalla tavalla vahinkoja kuin esimerkiksi lehmän kanssa joka päättää just sillä hetkellä kun olet saanut jakkarat ja ämpärit kohilleen, ettei ole kivaa ja potkii ämäpärit ja lypsäjän jakkaroineen mäkeen. Mulla on tosi kiltti lehmä, mikä todella sietää sen että lypsäjä tuhertaa omiaan, mutta silti oli helpompaa senkin kanssa alkuun kun oli harjoitellut vuohella lypsytekniikkaa.
Vuohet myös sikiävät kovin helposti, ei tarvitse kytätä kiimoja ja soitella siementäjää paikalle, riittää että saman pitäjän alueella majailee pukki niin kiliä pukkaa. Oma pukki maksimoi mahdollisuudet. Päätät ettei jotain kuttua astuteta, pidät se kaukana pukista ja yllätys yllätys, kilihän se sieltä tulee. Tulee vaikka kuvittelet teurastaneesi pukin niin kauan aikaa sitten ettei yksikään voi olla tiineenä, kyllä voi. Voihan se toki olla sitäkin että nämä minun vuoheni ovat partenokarppisia, mistä sen tietää.
Sitäpaitsi, hankkimalla vuohen, ei ole koskaan yksinäinen, ne osallistuvat todella innoissaan kaikkeen, halusit tai et. Hankkimalla vuohen oppii myös tosi nopeasti uusia juttuja, esimerkiksi tarkistamaan että kaikki ovet ovat kunnolla kiinni (siis naulattu kiinni, koska vuohilla on jo tehtaalla asennettu päähän monitoimityökalut mitä ne ovat todella näppäriä käyttämään), opit siivoamaan kaikki irtokamat tallista, koska vuohien puuhahetken jälkeen ne ovat räjähtäneinä ympäriinsä ja opit myös tosi taitavaksi aidanrakentajaksi, koska vuohien tarhan lisäksi huomaat aitaavasi kaikki kasvimaat ja muut kriittiset kohteet, ihan vaan varmuuden vuoksi.
mutta jos tämän myyntipuheen jälkeen joku miettii eläinten hankintaa lisäämään omaa omavaraisuuttaan, suosittelen lämpimästi aloittaamaan kanoista ja kaneista, ne vaativat vähemmän huumorintajua, vähemmän aitoja ja vähemmän kattavan kotivakuutuksen kuin vuohet. Sitten kun olet riittävän siedättynyt sietämään kaikkea mahdollista sählinkiä ja epäjärjestystä, on hyvä hetki hankkia vuohia.

maanantai 18. toukokuuta 2020

Epun kasvimaa

Tulipa sitten taas ne kuuluisat pari muuttujaa. Eppu nimittäin ilmoitti haluavansa oman kasvimaan (tottakai myös oman kasvihuoneen, mutta siihen ei nyt vielä kuitenkaan taituta), tuumasta toimeen siis. Lapsukainen kun vähänkään osoittaa olevansa hedelmällistä maaperää aivopesulle, on tilaisuus käytettävä hetimiten hyväksi. Eppu valitsi itse paikan. Saattaa osoittautua oikeen hyväksi valinnaksi. Pohja on vanhaa lehmien pihatarhaa, hyvän aurinkoinen kohta missä on yhdellä sivustalla kivimuuri.

Niinkuin likipitäen kaikki projektit meillä, ensimmäinen työvaihe on aita. Tähän ei nyt alettu tekemään muureja, eikä vallihautoja (koska vuohilla on nyt niin jämäkkä, tiheä ja korkea aita ettei niiden pitäisi muodostaa akuuttia uhkaa Epun viljelyksille) vaan rohkeasti lähestyttiin aihetta matalalla ja hepposella lanka-aidalla, sen tarkoitus on ohjata paikalle sattumalta ajautuvia räpyläjalkaisia helpommalle reitille ja huomauttaa koirille ettei ole suotavaa ryysätä kahtasataa porkkanapenkin halki. Luultavasti tämä ratkaisu osoittautuu sudeksi ja seuraavassa vaiheessa siirrytään panssariverkkoon.
Eppu tottakai valitsi itse lajikkeet, perunaa, porkkanaa, sipulia, kesäkurpitsaa, avomaankurkkua, keltajuurikasta (tämä oli vähän hämmentävä valinta), salaatteja, tilliä ja pesiljaa. Niin ja herneitä, kuulema paljon herneitä. Toistaiseksi olen itse ollut se joka saa kärrätä kompostia ja vedellä aitoja, poika itse on hoitanut loput kaikella ekaluokkalaisen tarmolla. Vähän olen joutunut jarruttelemaan, juurikin siinä kasvihuone kohdassa sekä siinä ettei välttämättä näin kasvimaan perustamisvuonna ole tarpeen hankkia hedelmäpuita eikä aleta kaivamaan lampea. On se varmasti pikkupuutarhurille tympeää kun tällälailla rajoitetaan luovuutta.



avomaankurkkua ja kesäkurppaa esikasvatukseen.
Tulipa jälkikäteen mieleen että jos tähdet ovat kohillaan ja mitä niitä nyt oli ja saadaan kaikki esikasvatuksessa olevat kesäkurpitsat kunnialla lopullisille kasvupaikoilleen, voi olla että niitä on ehkä noin kymmenen taimea liikaa.
Täytyy nyt vaan toivoa että toukokuun loppu olisi vähäluminen, tai ainakin vähälumisempi kuin tähän asti, eikä öisinkään tarvittaisi enää pakkasia. Vähän huonolta tuppaa näyttämään. Hämeessä on ilmeisesti saatu aika kivasti kylvöt tehtyä, mutta pohjoisemmassa on vielä paikoittain reilustikin lunta ja siellä missä lunta ei kinoksiksi asti enää ole, on niin märkää ja kylmää ettei pelloille ole mitään asiaa. Tietysti jos toistuu sama kuin viimevuonna ja viimeiset perunat ehtii nostamaan maasta vielä tammikuussakin niin ei vielä ole hätäpäivää. Toivotaan että Epun pikkuinen kasvimaa tuottaa kukkuroittain satoa.

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Kylvöjä ja juhlintaa

Toukokuun alku pukkasi ihan puskista auringonpaisteineen. Sunnuntaipuutarhurille se tarkoittaa taas sitä perinteistä, torppa on täynnä taimia ja kasvimaat houkuttelee enempi kuin ikkunan pesu. Tuli hankittua toinen kasvihuone elintasosiiveksi isommalle, ei se mikään suurensuuri ole mutta ompahan kuitenkin. Järjestin etäkoululaisille liikuntatunnin kasvihuoneen kasauksen merkeissä, on se sentään hyvä että lapset on älykkäämpiä kuin äitinsä ja osaavat lukea kasausohjeita. Kasvimaalla on päässyt saksankirveli leviämään ihan kammottavalla tavalla ja mua jo ällöttää koko riesan hajukin, tämän vuoden ykkösprioriteetti on mokoman ongelman hävittäminen. Lapset on onneksi hyvin lahjottavissa siihenkin hommaan, ahkerasta kirvelinkitkennästä saa karkkia palkinnoksi.

Eppu on innostunut ihan hirveästi kasvimaapuuhastelusta. Se päätti laittaa oman kasvimaan, mikä siis tarkoittaa sitä että saa kelkkoa kompostia niin että piisaa. Kuulema tulee porkkanaa, kurkkua, kesäkurpitsaa ja herneitä.
Toukokuun perinteiset juhlat tulee aina vietettyä jotenkin epämääräisissä merkeissä, tai ei ainakaan niin kovin perinteisissä merkeissä. Äitienpäivänä ei käyty ulkona syömässä eikä tullut leivottua kakkuakaan. Sen sijaan tuli tehtyä lihapullia. Teurastettiin kaksi pukkipoikaa ja päätettiin että jauhetaan kaikki liha jauhelihaksi, sitä tulikin sitten yllättävän paljon. No tuleepahan käytettyä nopeasti pois. Isommanpuoleiset paistikökkäreet tuppaa jäämään helposti pakastimeen odottelemaan, jauheliha on sellainen näppärä monikäyttötuote ettei jää kuleksimaan pakkaseen.
Tuli muuten mahottoman hyvän lihapullat vuohenlihasta.Ei tietenkään kovinkaan kauniit, mutta maku onneksi ratkaisee.
Vappukin oli ja meni. Sitä on meillä perinteisesti vietetty ilman sen kummempaa riehaa. Lapsille munkkeja ja jotain ohjelmaa. Oli suuri suunnitelma piilottaa karkkia pitkin pihaa ja tehdä aarrekartta että lapset voisivat etsiä karkkijemmoja. Tuli sitten kaikenlaista ohjelmaa ja päätettiin lämmittää pihasauna päivällä (koska kylvettiin nurmia illalla). Aarrejahdin toteutus oli sitten sellainen että jemmasin karkkia ja räpsäsin puhelimella kuvan paikasta, lapset sai sitten keksiä missä moinen jemma on. Luultavasti parempikin noin, mun tuhertaman kartan varassa lapset luultavasti etsisivät jemmoja vieläkin, eksyneenä johonkin toiseen maakuntaan.

Koska aurinkoa ja tuulta on riittänyt, vettä sen sijaan ei ole tullut juuri ollenkaan (paitsi se masentava lumisade taannoin) kuivahti maat kylvökuntoon niin nopeasti ettei olis ikänään uskonut. Savimaa kun pääsee kuivahtamaan, siitä tulee kivikovaa betonia. Tuosta laitumen portilta otetusta kuvasta näkee hyvin savimaan karun todellisuuden.
Laidun vaati tänävuonna toimepiteitä. Mulla oli suunnitelma, niittykasveja ja ehkä pari jotain puuta ja sellainen kiva ja monimuotoinen luonnonniittylaidun missä hevoset ja perinnelehmät kirmaavat kilpaa perhosten kanssa. Maatalouskaupan hinnastojen äärellä suunnitelmat vähän tarkentuivat. Pikalaidunseosta ja suojaviljaa, ei ihan luonnoniitty.. Vappuna kylvettiin, se muuten on tuollainen käsin kylväminen melkoista hyötyliikuntaa. Pikkasta vaille kolmehehtaaria siemenämpäriä kanniskellen ja jyviä viskoen, ei tehnyt mieli lähteä lenkille sen jälkeen. Toivottavasti kaiken tuon paarustamisen jäljiltä edes joku jyvä itäisi.
Vattupuskatkin tuli hankittua, samalla reissulla kun haettiin lapsille vappupallot, päätettiin käydä kodinterrassa. Tosin kodinterra on näköjään jossain vaiheessa lopettanut ja tilalla oli bauhaus, kun ei ihan joka vuosi tule käyneeksi niin aina välillä yllättyy. Neljä vattupuskaa ja yksi maanpeittoruusu tarttui matkaan. Näille reissuille kannattaa aina ottaa se pienempi auto (en jaksanut siirtää turvaistuinta), siinä on koko perheelle tetristä tarjolla kun sulloo samaan autoon vattupuskia piikkeineen ja lasten vappupallot.
Pottumaakin saatiin valmiiksi. Senkin kanssa meinasi tulla vähän hoppu. Mikko nimittäin joutui palaamaan töihin ja ennen sitä piti saada isoimmat hommat valmiiksi.
Ja tottahan pääsiäiseen ja muihin riehoihin kuulu kaikenkarvaiset ihmetykset ja jeesuslapset. Tällä kertaa jeesuslapsi oli vuohi. Ei pitänyt kutun olla tiineenä, pukkikin hukattiin minun laskelmien (jotka myöhemmässä tarkastelussa osoittautui yllättäen virheellisiksi) niin ajoissa ettei tämmösiä jeesuksia pitänyt putkahtaa. Tuon jeesuksen emä nimittäin on vuohena ihan tosi kiva, mutta huono maitoinen eikä sitä ollut tarkoitus astuttaa enää. Kaikessa rauhassa istuin kyökissä kahvia ryystämässä kun Eppu tuli sisään kertomaan että vuohen takapuolesta törröttää jotain. Kun sain henkitorveen lipsahtaneet sumpit yskittyä ulos, lähdin kartoittamaan vahinkoja. No kilihän se siinä toimitti maailman ensi-iltaansa. Emo ja kili sisään, emolla utareet umpi tyhjät. Pakkasesta terniä ja paripäivää lypsin Sinikka-vuohesta maitoa suoraan pulloon kilille kunnes emolla nousi maito ja hyväksyi kilinsä hyvässä järjestyksessä utareelle asti. loppu hyvin ja kaikki hyvin. Jeesuslapsi sai nimekseen Lempi.


keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Maanparannusta, eli kakkakasojen kaivelua

Vaikka lunta sataa nyt päivittäin, se ei ole onnistunut vielä lannistamaan innostunutta puutarhuria. Olen kärrännyt kompostia lumisateessa, raesateessa, vesisateessa ja myrskytuulessa. Olen itsekin aika yllättynyt, toki epäilen että ulkotyömotivaatiota kohottaa merkittävästi karanteenin ja kotikoulun huippuunsa virittämät lapsoset jotka metelöivät, sotkevat ja tappelevat lähes tauotta ja suureen ääneen. Samaa ne kyllä tekee ulkonakin mutta akustiikka on ulkona miellyttävämpi eikä korvat soi ihan aamuyöhön asti. Motivaatiota kohottaa myös mielettömät mato- ja ötökkälöydöt. Mä olen hillonnut eri ikäisiä kompostikasoja tekeytymässä siellä ja täällä, nyt vihdoin odotus palkitaan ja mulla on käsissäni (tai siis talikossani) läjäpäin ihan naurettavan hyvää maanparannusainetta. Auton peräkontissa odottaa kalkkisäkit, niistä yksi on kuulema ratkennut, itse en ole vielä uskaltautunut tarkastamaan tuhoja. Kalkkihan toimii myös ötökkätorjunnassa, eli jos ajattelee positiivisesti niin auton kalkitseminen sisältä saattaa olla ihan positiivinenkin juttu (paitsi että siinä on taas katsastus ihan just käsillä, viime vuonna katsastusmies ihmetteli sorkanjälkiä konepellillä, jännä kuulla että mitä se mahtaa tuumata kalkista)

Kasvimaat alkaa olemaan kalkkia vaille valmiit. Taimetkin ovat hengissä (paitsi tomaatit on jotenkin ankeita) ja kasvaa. Kaikki siemenetkin on hankittuna, nyt vaan loppuisi lumisade ja tulisi kesä.

Kesästä tuli mieleen laidun. Olen potenut jo jonkun vuoden keskivaikeaa ahdistusta tuosta ankeasta laitumesta. Kituliaasti kasvava savitasanko, tehomaatalouden aikaansaama sellainen. Aloin miettimään matojen innoittamana maanparannushankkeita sinnekin (matojahan tai mitään muutakaan elävää sieltä ei löydy) ja kaikessa epärealistisessa hurmoksessani näin jo mielessäni surkean savannin kukoistavana niittykasvien täyttämänä paratiisina, missä lehmät ja hevoset viettävät kesää sateenkaarien, pölyttäjien ja perhosten kanssa. Sitten  ikävällä tavalla realismi tärveli mun loistavan suunnitelman, ei nimittäin ole halpaa lystiä, ei ollenkaan lompakolle sovelias hanke ellei putkahda jostain se kuuluisa amerikanserkku muhkeine perintöineen. Hetken jo mietin luomulannoitusta ankkojen muodossa, nehän ovat mitä parhaita lannoittajia, joka kolmannella askeleella pyrstöstä lorahtaa puolilitraa tavaraa. Pitäisi vaan olla tosi paljon ankkoja. Kyllähän tietysti lehmät ja hevoset lannoittaa luonnostaan kakkahädän yllättäessä, tuntuu vaan että se kakkahätä tulee useimmiten karsinassa ja ulkonakin vaan tiettyihin kohtiin. Eikä tietenkään neljä laiduntajaa pysty ihmeitä tekemään isolla alueella. Laitetaan nyt kaikki toivo siihen amerikan serkkuun, toinen yhtä todennäköinen kassavajeen paikkaaja on tontilta löytyvä kultaharkkokätkö, niitä odotellessa.



puuhommatkin ovat pulkassa, polttopuuta on ensi talveksi ja pätkä seuraavaakin. Vuohet on ihan huippuseuraa puutalkoissa, opettavat nimittäin tekemään kestäviä kasoja. Muutaman kerran kun kasaa klapit uudestaan pikkukilin kiipeilyn jäljiltä, tarkkuus lisääntyy huomattavasti. Selkä tietysti on vähän kovilla kun kumartelee klapeja maasta tai kaivaa kompostia kottareihin. Lapsille (etenkin teinille) tuppaa tulemaan just joku tosi tärkeä kouluhomma mieleen kun esittelen mahdollisuutta mukavaan ryhmäliikuntaan kakan tai klapien merkeissä. tietysti pääsiäisen pyhinä tämä koulujuttu-selitys oli ohuesti epäuskottava, mutta olivatpahan hetken tappelematta kun teeskentelivät tekevänsä koulutehtäviä.
Olen ryhtynyt myös massiiviseen rikkakasvitorjuntaan, aseena tälläkertaa hukkaheinä. Tallin lattialle, pihalle, hevostraileriin, eteiseen ja kaikkiin muihin kuviteltavissa oleviin paikkoihin kertyy heinän rippeitä. Toki sitä lykitään lintujen pesiin ja muutenkin linnuille kaiveltavaksi, mutta riittää sitä kasvimaillekin. Jos epäonnistun surkeasti (eli siis kun epäonnistun) ja rikat puskee katteen läpi entistä pontevampina, tuikkaan koko roskan tuleen. Maanparannustahan se kulotuskin on.
Nyt taitaa olla pakko uskaltautua katsomaan että kuinka sille autolle kävi.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Suuntana omavaraisuus 2020-huhtikuu

Hupsista keikkaa, tuli huhtikuu ja taas aika kirjoitella omavaraisuuteen liittyvien suunnitelmien etenemisestä. Tämä kirjoitus on osa yhteispostaussarjaa, muiden omavaraisuudesta kirjoittelevien tekstit löytyy kirjoituksen lopusta linkkien takaa.

Edellisen kirjoituksen jälkeen onkin tullut maailmaan pari muuttujaa. On ollut suorastaan hämmentävää huomata kuinka vähän se itseasiassa on vaikuttanut meidän elämään. Se mitä muu maailma kutsuu karanteeniksi, on mulle ihan normaali olotila. Lasten kotiopiskelu sen sijaan ei ole, mutta yllättävän kivuttomasti sekin on mennyt. Kiirettä toki pitää, kaikki keväthommat hönkii niskaan ja ekaluokkalaisen koulutehtävät vaatii oman aikansa ja läppäri (tämä talon ainoa joka toimii edes jotenkin) sulaa kohta silkasta ylikuormituksesta.

Jos joskus on vilahtanut mielessä (enimmäkseen niissä marraskuun kökkökeleissä tai irtonaisia eläimiä jahdatessa) että onko tässä touhussa mitään järkeä. Kaiken tämän tumpuloinnin sijaan palaisi takaisin palkkatöihin ja laittaisi hevoset maneesitallille täysihoitoon. Nyt on se hetki kun taputtelen itseäni selkään ja olen kertakaikkisen tyytyväinen että on tullut valittua tällainen elämäntapa. Ruoka ei lopu vaikkei kaupassa käydäkään ja elinkustannukset on vedetty aika minimiin jo aikaisemmin. Talouskyykän ei pitäisi kovinkaan isosti vaikuttaa ja elintarvikepula ei tapa meitä nälkään (ja nyt kun sanoin näin, koko sato tuhoutuu, tulee halla ja kirput)
Aikaisemmin on ollut vähän sellainen saamattomuus kasvien kanssa. Jos ei sada tauotta koko kesää, niin paistaa niin ettei mikään kasva kuitenkaan.. semmonen kiva pessimisti ei pety-asenne. Nyt on tuulen suunta muuttunut, lumeton talvi on mahdollistanut sen että olen pystynyt koko talven kärräämään kasvimaille tavaraa, eli jää pois se kevätpaniikki kun selkä hiessä kamppailee kottikärryn kanssa ja vähintään riittävän monen yrityksen ja erehdyksen jälkeen alan olemaan kärryillä siitäkin että mitä on viisasta yrittää kasvattaa missäkin. Myös vesihuolto alkaa olemaan järjestyksessä. Oikeastaan olen suorastaan huolestuttavan innoissani uudesta kasvukaudesta.

Taimikasvatus on perinteisesti ollut se mun vahvuus, toistan ihan joka kevät samat virheet. Päätän aina että pidän taimimäärän järkevänä, ettei taas käy niin että jokapaikka tursuaa kippoa, kuppia ja kasvia ja kevät on yhtä kamppailua siitä ettei ne valloita koko torppaa tai ettei kissat teurasta ihan kaikkia kasvustoja. Suoritettuani kevyttä tilannekatsausta, totesin ettei tämä kevät eroa taaskaan mitenkään edellisistä. Tomaatteja on parikymmentä, paprikoita (mitä en koskaan enää ikinä kasvata) on tänäkin vuonna viisi, munakoisoja, maissia, latva artisokkaa ja yrittejä on taas kippokaupalla. Tähän kun lisää vielä pusseissa odottelevat kurkut ja kumppanit, ahdasta tulee taas.

Taimihässäkän lisäksi kevääseen kuuluu hautomakoneen kaivaminen varastosta. Tipuja on kuoriutunut nyt ensimmäinen porukka. 20 kappaletta arauca ja ayam cemani kanoja saatiin ensimmäisen haudonnan tuloksena, ilma koronaa määrä olisi ollut maltillisempi mutta tehdään nyt ylimääräisiä, syksyllä on sitten pataan laitettavaksi reippaasti kukkopoikia. Nyt koneessa on ankanmunia, ankat tosin eivät ole vielä kunnolla aloittaneet munintaansa. Mahtaa olla nämä kelit kun vaikuttaa, välillä ollut vielä rivakoita yöpakkasia, välillä tulee lunta niin että melkeen joutuu kolaamaan. Ankoista osa on kyllä sellaisia malleja jotka hautovatkin mutta kone on aina varmempi.
Kanit on vielä astuttamatta ja saavat vielä odottaa keväisempiä kelejä. sisällähän nuo asuvat eli lämpimämpiä ilmoja ei tarvitse odottaa, mutta haluan odottaa että vihreä alkaa kasvamaan ja saa monipuolistettua pupujen ruokavaliota. Kanien kanssa ei pitäisi olla mitään ylimääräistä hässäkkää, kaikki emot on aikaisemmin poikineita ja hoitavat jälkeläisensä hyvin. Isoimmat virheet meillä on perinteisesti tehty siinä kohtaa kun aletaan tunnistamaan sukupuolia, viimevuonnahan meillä oli kiusallisen monta urosta jotka saivat pentuja..
Vuohethan ovat kilinsä jo tehneet ja niistä pari on lypsyssäkin. Rauhan vasikkaa saadaan vielä tovi odotella eikä tammakaan (onneksi) ole tiineenä, eli rauhallista silläkin rintamalla.

Muuten hommat jatkuu ihan tavalliseen tapaan. Ei haittaa vaikka hiiva on kuulema kaupoista loppu, Liljalla on tiinussa juuri (ja jääkaapissa on vehnäjuuri omassa purkissaan)

Kevään mittaan täytyy kyllä kömpiä ihmisten ilmoille ja taimikaupoille, vadelmaa, hunajamarjaa ja pari omenapuuta täytyisi saada hankittua. Mitään katastrofia ei kyllä tule vaikka noiden hankkiminen lykkääntyisi vuodella.


Täältä pääsee lukemaan muiden kuulumisia:

https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2020-osa-4/?fbclid=IwAR30tyMmSHCnIufgY4cnJ7VDHtFIgcNkV_xTFAw_ntCy4YAbiZDAah_JmWo

https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2020/04/hygienian-merkitys-puutarhailussa-ja.html?fbclid=IwAR3uQgjJpQKtYIT2W54mTEbFKR-NDBgyuX6oAt2D6Cd0WSKSVAM7hW2JLEU

https://caramellia.fi/huhtikuun-kuulumiset/?fbclid=IwAR1nnczVsPLcnMfrZpl-gWBhJeJLgTS3B8f78-hKYWQFxeqGh5SglhboHdw

https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-2020-hygienia/?fbclid=IwAR0CFozTUaHFqa4SAtWZXSmptkpYk2jj0f4gfA7_58OJcfggx4vVkKHimW4

https://www.harmaatorppa.fi/2020/04/omavaraisuutta-vuonna-2020-osa-4.html?fbclid=IwAR3Zzpl1DEaPqKY3M8vHZfSUiLG0wP0Rf6ikmh769EXRkWIx7Hpw7eBpMEM

https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/04/unelmana-omavaraisempi-elama-hygienia.html?fbclid=IwAR3i_R8qaDgz1r8JTzZ86LyG_G9vAEoiXZsqz4d5IygmsR-q_KXMUyb_1BE

https://www.omavarainen.fi/l/puhtaatpuhteet/?fbclid=IwAR26Qg7_nNkTTsl0rofNC6mPLYLrmAUjTGXXvW4-Z8ihrnbQC6e3FeAW2-o

https://iso-orvokkiniitty.fi/blog/karanteenikevat/?fbclid=IwAR2hvGP6dtfw-JFI2Sar8kstoJSbPvV1FwrEd0uKoWXEyrn2bj1KZa-gkuw

https://lauraelijavis.wordpress.com/2020/04/06/vuoden-2020-tomaatit-ja-muita-hyotykasvien-taimia?fbclid=IwAR2BbJoU_BQYeVRhsYKBX5LQL8oxPunS-b0Mn11DSNaXk8eY68zfJglJ0Mg

https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/04/hygienia-taimikasvatuksessa-ja.html?fbclid=IwAR3qpu2swdQiMz81sruqdu4FRhKP6T1bnxtf1IuG8kT1WpyEeCXXY6D4N-g

https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/04/elettiin-ennenkin.html?fbclid=IwAR0onNg4uEH66HrgYhUJjf5CaTZoH_4cxuhowYjcatuMvkQkky7gYNifovQ

https://rouvayrttisen.blogspot.com/2020/04/hyvinvointia-ja-hygieniaa-luonnosta.html?fbclid=IwAR3-g9Q4QBeYLXGJltU5M03mPsOtFpLhr-5xWYUngic_DuPBcmaU_o2_fxc

https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2020/04/omavaraisempaa-elamaa-2020-osa-4.html?fbclid=IwAR3SNsYvuJ_fnFkb41qMnOaQvGJhgeVK2ruBx_SXlhBYS35qGddoehb2u0o

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/04/suuntana-omavaraisuus-2020-osa-4.html?fbclid=IwAR3pTOYTcPazbMz0tn8cX2AFeFZ0ssZunlfF6ezUBkMcR3_qcZt84Te14bk

https://koivunjuurella.blogspot.com/2020/04/suuntanaomavaraisuus-sarja-hygienia.html?fbclid=IwAR3OpTXwjZQkSlXu78BUoYDeh2SQTPrt_XTHebPIjf87lv3UO3UocvCIxVg

http://www.sorakukka.fi/?p=1021&fbclid=IwAR2i_442vg2TlH3Z9-_jzgjUIS4KV5OZxu0qaVAhpQQD2tV3LXno5RxcoRE

torstai 5. maaliskuuta 2020

Yrjöä, nuhaa ja siemeniä

Hiihtolomalle olikin taas tarjolla laatuviihdettä erilaisten tautien muodossa. Lapset kantavat kilvan kouluistansa melkoisen kattavan valikoiman erilaisia tartuntatauteja, siitä voi sitten pitää perhepiirissä yllä mukavaa seuraleikkiä kun arvaillaan että kuka sairastuu seuraavaksi ja mihin. Hiihtoloman tautiloton päävoittaja oli selvästi Eppu, yhdelle viikolle sattui sekä yrjö että mikälieflunssa. Saatiin me muutkin toki osamme näistä ja hiihtolomaviikko sujui enimmäkseen lepäillessä. Koirat ja kissat ei sentään sairastelleet, mutta osallistuivat kuitenkin myötätunnosta makaamiseen. Mauri ja Heikki-Aulis Kaasinen-Kaakko etenkin ovat superlahjakkuuksia mitä lepäämiseen tulee.

Oli meillä (tai siis mulla) muutakin ohjelmaa ettei nyt ihan jouten tarvinnut sairastaa. Vältyin onneksi yrjöltä (siis itse taudilta, toki asiaan kuuluvasti osallistuin esimerkiksi aamuyöllä astumalla vessan ovelle ilmestyneeseen yrjölammikkoon, sekä tietysti siivoustoimiin osallistuin hyvinkin aktiivisesti). Omaversioni hiihtolomataudista oli joku isorokon pikkuserkku, kuumetta, kammottavaa lihas- ja nivelsärkyä, vinkuvat keuhkot ja mitä niitä nyt oli. Tietenkään burana ei juurikaan auttanut asiaan, nyt sentään alkaa elämä voittamaan.

Mutta siis se muu tarjolla oleva ohjelma liittyy yllättäen siemeniin, olen taas vahingossa hamstrannut siemeniä. Olen mukamas jo kylvänyt kaikki tomaatit ja paprikat. Jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä ostoskärryihin hyppää uusia tomaattilajikkeita, ne varmaankin vaanii niissä siemenhyllyköissä viattomia ohikulkijoita ja sieltä ne sitten hyökkäävät ohikulkijoiden matkaan, vähän kuin korona mutta siemenversiona. Nyt meillä vyöryy taimikipot kuin isompikin epidemia akkunalta toiselle. Sairaus se on kuulkaa tämäkin.

Lehmätkin ovat saaneet osansa tästä siemenbuumista. Rauha on toki siemennetty jo syksyllä ja juhannuksen tienoilla toivottavasti tulosta syntyy. Hilkan siemennys alkoi tulla ajankohtaiseksi vuoden vaihteen jälkeen. Sonni oli valittu jo syksyllä kun geenipankista löytyikin vielä kolme annosta 80-luvun sonnia, sellaista sukua minkä luultiin jo tyystin kadonneen. Yksi niistä annoksista laitettiin Rauhalle. Se on kyllä kummallista toi lehmien siemennys kun vertaa minkä mittakaavan suoritus se on jos hevosta aletaan siementämään (aikaa, rahaa ja uusintayrityksiä piisaa niin että kaltaiseni köyhempi puuhastelija kramppaa jo ajatuksesta), lehmillä se on vähän kuin pottua istuttaisi, sen kun lykkää siemenen vakoon niin useinmiten vasikka sieltä tulee.

No mutta sitten tuli hetki kun Hilkalle piti suorittaa tuo kyseinen operaatio. Hommahan lähtee siitä että tarttis huomata koska lehmä on kiimassa. Hilkka on helppo, kiimankierto on niin tasainen että riittää jos kalenteria osaa lukea (ja laittaa päivämäärän ylös, todella isolle lapulle ja näkyvään paikkaan..), sillä myös näkyy aamusella ihan ilmeestä että alkaa äitee-lehmän takapuoli taas kiinnostamaan ja jos onnistun nämä kummatkin missaamaan niin viimeistään siitä huomaa kiiman kun Hilkka jonottaa naapurin navettaan. Sitten vaan seminologille soittelemaan.

Ensimmäinen siemennysyritys meni tosi hyvin. Hilkka odotteli kammattuna romanttista kohtaamistaan typpeen säilötyn muinaismuistosulhonsa kanssa. Semmari soitti matkalta ja mikä lienee tietokatkos siinä oli, mutta semmarilla ei ollut matkassa Hilkalle varattua sulhoa, eikä edes varanumeroa vaan tarjolla olisi ollut lapinlehmästä alkaen vähän turhan sekavaa seurakuntaa minun makuun. Jäi sitten sillä kierroksella lehmä siementämättä. Vähän myöhemmin sitten selvisi että ne Hilkalle varatut muinaismuiston viimeiset annokset olivat päässeet hukkumaan, mihin lie typpipöntön pohjalle lipsahtaneet piiloon. Onni sentään että Rauha jäi tiineeksi.

Hiihtolomalle osui seuraava yritys, geenipankista onneksi löytyi Hilkan sulhoksi korvaava kaveri, ei kyllä juurikaan tuoreempi kuin tuo toinenkaan. Siitä sonnista on Hilkan isosisko Hulina, eli ei ihan optimaallinen ratkaisu kun tarkoituksena olisi saada mahdollisimman laajaksi geenipohjaa, parempi toki kuin ei mitään. Näitä Vieno Nenosen karjan sonnien siemeniä ei ole vapaasti fabalta saatavissa kuin yhtä yksilöä, se on Hilkan isä.

Hilkka sai sitten oman osansa tästä keväisestä siemenvillityksestä, se saatiin siemennettyä tosi hyvään kiimaan ja kaikki meni ihan kivasti (paitsi varmaan lehmän omasta mielestä, melkoinen pettymys kun odottelee sonnia saapuvaksi ja tuleekin jotain ihan muuta, luulen kyllä että lehmät eivät lue roskaromantiikka eikä ehkä odottele prinssiuljasta valkealla ratsulla) ja nyt sitten odotellaan että tuleeko Hilkka uudelleen kiimaan vai jääkö se kantavaksi kerrasta. Korvamerkitkin se sai vihdoin korviin asti. Ne läpyskät on vaanineet mua piironginlaatikossa ikävän painostavasti, luulin että mulla on väärät pihdit niihin ja muutamia muita tekosyitä minkä varjolla lykkäsin laputtamista. Semmari laittoi ne laput siemennyksen yhteydessä, on siinä ihan eri meininki kuin korvamerkit laittaa tyyppi joka lätkiii niitä merkkejä korviin päivät läpeensä ja vielä unissaankin. Ei kerennyt lehmä edes huomaamaan, toisin kuin itse jos olisin vapisevin käsin näpellellyt niitä karvakorvia ja tössännyt asian kanssa niin kauan että korvat on reikäjuustoa.

Jos tämä menee nyt niin kuin suunnittelin (eli ei varmasti mene) niin saan näppärästi kesällä Rauhan taas lypsyyn ja sitten kun sillä alkaa maito vähenemään, on Hilkan vuoro, eli mulla on koko ajan tyrkällä materiaalia juuston, viilin, jugurtin, jäätelön ja muiden tekoon.
Ollaan laitettu kanansiemeniäkin itämään. Eli hautomakone hurisee tuvannurkassa. Ei kylläkään sisällä yhtään tuon ylläolevan jättikanasen tuotosta. Tuo kuulema hautoo itse, jää nähtäväksi. Kieltämättä odotan jännityksellä että mitä tuo saa aikaiseksi jos hautomaan ryhtyy. Tuo on meidän ainoa tuollainen jättikana tupsujaloilla. Kukot ovat ayam cemaneita ja araucakanoja, yhdistelmä voi olla erittäin jännittävä. Koneessa on nyt tulossa puhtaita ayam cemaneita ja araucakanoja. Ankkoja on tarkoitus haudottaa keväämmällä.
Oli meillä onneksi hiihtolomalla tarjolla muutakin kuin tauteja ja sohvaa. Sattu sekaan nimittäin muutama aurinkoinen ja lämmin päiväkin. Niin lämmin että jopa Mauri Mäyräkoira päätti osallistua ulkoiluun, se tarkoittaa että on ihan oikeasti lämmin.