sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Kevätpörriäiset

Mitäpä niitä muita varmoja kevään merkkejä on kuin villiintyneet lehmät. On se kumma vaikka nämäkin lipsuttelevat pihalla räntäsateiden läpi, toki asianmukaisesti seisoskellen lähinnä päät paalissa, niin kevään ensimmäiset päivät saa nuokin kirmaamaan hännät pystyssä. Paitsi tietysti Rauha, se näiden kahden kahjon äitee ei nyt sillälailla lähde sopimattomasti revittelemään. mutta Hulina ja Hilkka senkin edestä esittelevät kissamaista notkeuttaan.
Nyt kun Hulina 1,5v, pudotti talvikarvansa, paljastuikin että siitähän on talven aikana kasvanut oikein sievä pieni perinnelehmä. Talvella se näytti räjähtäneeltä käpylehmältä kun valtava pörröturkki teki siitä sellaisen pallon. Hulinalle on jo sulhanenkin katsottuna, mulla vaan tuo kiimantarkkailu on ollut vähän sellaista turhan suurpiirteistä siemennystä silmälläpitäen. Rauhallekin on sama sulho suunnitteilla ja sonnivasikkaa toivotaan niin sormet ristissä että nivelet rutisee.


Kaikki mahdolliset vähänkään siedettävät kelit on käytetty puuhommiin. Vaikka tämänkään talven lumet eivät ole kokonaan sulaneet, täytyy miettiä jo ensitalven lumia. Tavallaan ihan hauskaa kuinka nykyään on ihan normaalia ajatella asioita aina pitkälle tulevaisuuteen. Silloin kun ruoka tulee kaikki kaupasta ja lämpö ilman klapeja, ei tarvitse ihan samassa mittakaavassa tehdä tulevaisuuden suunnitelmia.
Mikko on saanut kyllä enemmän kuin osansa näistä talkoista. Tehtyään seitsemän päiväistä työviikkoa ylitöineen, menee kaikki muu aika puita pilkkoessa. Toisaalta mä olen ollut huomaavinani että yksi varma kevään merkki on kun miehelle tulee tarve kaataa puu. Kevään ensimmäinen päivä ja kaikissa lähitaloissa kuuluu kun moottorisaha käynnistyy.


Mitään uraauurtavaa uutta täällä ei juurikaan tapahdu. Hommat menee jo pitkälti samalla kaavalla kuin joka kevät. Pihalta paljastuu karseita ryönäkasoja kun ihan joka kerta (eli ei ikinä) jakseta haravoida tallinpihaan pudonneita irtoheiniä, katoaahan ne kätevästi aina uuden lumikerroksen alle.. ilmestyäkseen ikävästi esille sieltä. Tuleepahan taas katetta kasvimaille. Lantahan myöskään tältä tontilta ei kärräämällä lopu. Tulee jumpattua kun kuskaa hyväksi palanutta kakkaa kasvimaille.




Mä kun olen nyt lueskellut yksiä sun toisia juttuja ja ilmastonmuutosta ollaan nyt vaalienkin takia saatu joka tuutista ja innostuttuani siitä permakulttuurista, olen alkanut potemaan ihan järjetöntä maailmantuskaa. Tässä kylällä on ollut melkoiset avohakkuut käynnillänsä, lähimetsät on sileänä, pellonlaidat parturoituna ja tehoviljely kukoistaa. Eläimiä ei taloissa enää juurikaan ole, eli karjanlantaa ei maanparannusaineeksi kerry eikä laidunmaitakaan enää tarvita. Juhannustaikoja varten jos haluat kerätä erilaisia luonnonkukkia, ilman jäät. Lienee tarpeetonta mainita ettei pölyttäjiä löydy edes etsimällä.

Totesin että näillä umpiköyhillä savimailla tuo meidänkin lantakasa taitaa olla arvokkaampi kuin uskoinkaan. Samassa tuskassa pyyhkäisin kauppaan ja ostin pussitolkulla kaikkia mahdollisia kukkien siemeniä, kylvän niitä ihan kaikkialle ja katson kun ympäröiville pelloille melkoisella intesiteetillä loiskittavat kasvinsuojeluaineet tappaa talossa ja puutarhassa kaikki mun kukkani. Kunhan puut on tehty, aletaan tekemään hyönteishotelleja.

Näillä savipelloilla ei kasva yhtään mikään ellei sen siemenen kanssa lykätä maahan sitä apulantakikkaretta, eikä kyllä kummoisesti kasva sen kikkareenkaan kanssa. Pellot kun on pelkkää savea, sateella vesi lillii siinä pinnalla ja auringon pilkahtaessa savi kuivuu silmissä halkeilevaksi suola-aavikoksi. Mitäpä sitten syödään? ilman viljelymaata ja ilman pölyttäjiä tulee huiko.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Kohti omavaraisempaa elämää -osa 3.

Tämä kirjoitus on osa yhteispostaussarjaa, linkit muiden kirjoituksiin löytyy tämän postauksen lopusta.

Meinasin jättää kokonaan väliin tämän kierroksen. läppäri on pysynyt kiinni koko kuukauden, kiirettä, vastoinkäymisiä ja kaikkea mahdollista puskee joka tuutista.Arki on haitannut isosti kituhipin harrastelua.

Viimekirjoituksessa mainitsinkin että saimme suruviestin. Miehen isä, minun appiukkoni nukkui pois, hautajaiset oli perjantaina. Koko viikon stressasin, leivoin, silitin pöytäliinoja ja kiidin pitkin kyliä metsästämässä kakkulaatikoita, sokerimassoja ja savulohia, ainoa omavaraisuuteen liittyvä operaatio oli taimien kastelu ja eläinten hoito. Pelkästään hautajaiset olisi riittänyt maaliskuun ohjelmaksi kaikkine järjestelyineen, mutta koska universumi on nyt päättänyt heittää kiviä koneistoon, ollaan podettu vuorotellen vatsatautia. Sellainen versio mikä kestää monta päivää, kiertää kaikki ensin kerran ja sitten toisen.Pari viikkoa yrjötautirallia kesti ja ehdin jo huokaista että taudit on podettu, olin väärässä. Hautajaispäivänä heräsin aamuyöllä Epun huutoon, yrjö punkassa, sitten yrjö sohvalla ja sitten ja sitten. Pakko se oli ottaa mukaan, satakilometriä autoilua yrjötautisen kanssa juhlavaatteissa ja kelloa vastaan. Tunnelma autossa oli mukavan leppoisa. Onneksi isovanhemmat suostuivat ottamaan potilaan sohvalleen hautajaisten ajaksi. Koska ainahan jotain unohtuu, unohdin itsekin yhden ihan pienen pienen yksityiskohdan, nimittäin juhlakengät. Mulla on monet juhliin sopivat tallukkaat, vaan yhdetkään eivät ole korottomat. Korkokengät ja katkennut jalka on kivulias yhdistelmä, todella kivulias.

Tähän kattaukseen kun lisää miehen pitkät työpäivät, kaikki mahdolliset hammaslääkärireissut, reistaavan öljypolttimen, hajoavan auton ja mitä kaikkea muuta, alkaa olemaan sellainen täyskäsi koossa ettei vaan yksinkertaisesti ole jaksanut edes ajatella koneen avaamista.

Noh, nyt on poikakin parantunut ja tällä hetkellä kukaan ei akuutisti sairasta mitään sotkevaa ja herkästi tarttuvaa, voi alkaa miettimään että mites tämä homma nyt on etenevinään..
Ensin ajattelin ettei mitenkään. Kevät on vissiin peruttu, kaksi ihanan aurinkoista päivää ja tänään herättiin niin maa oli taas valkoinen. Ei täällä kyllä lumet olleen sulaneet kun teiltä, mutta silti. Lipsahti muutama kirosana siinä kun silmäisin akkunasta ulos.

Tipuja on kuoriutunut kymmenkunta, kanojahan meidän ei pitänyt haudottaa ollenkaan mutta minkin vierailu muutti suunnitelmia. No nyt on sitten niiden kanojen tilalle kasvamassa uusia.





Hanhetkin alkoivat munimaan niiden munia on nyt hautomakoneessa. Hautomakoneesta tulikin mieleen, meillä on kolme niitä masiinoita. Kolmesta on tänä keväänä hajonnut kaksi. Ne molemmat on samoja koneita ja niissä on hajonnut sama nippeli, niillä on haudottu kolmena keväänä eli vissiin kertakäyttökamaa nuokin.

Tuntuu vaan että tänä keväänä jotenkin kaikki on myöhässä, aikaisempina vuosina meillä on tähän aikaan kaikkialla tursuillut tipuja, poikasia, varsoja, kilejä.. ja mitä milloinkin. kaninpoikasiakin vielä odotellaan. Kilejä ei (onneksi) ole tulossakaan.



hevi-osastolla sen sijaan hommat tuntuu etenevän suunnitellusti. Tomaatit ja paprikat kasvaa, suunnitelmahan oli ettei paprikoita ollenkaan (koska mä en vaan saa niitä kypsymään) ja tomaatteja ihan vähän vaan ettei kasvihuoneesta tule viidakko, tomaatintaimia on nyt ihan vaan vähän, eli 40 ja paprikoita ei yhtään, eli 5.

Kohtapuoliin laittelen kurpat ja kurkut. Kaaleja en ajatellut enää tänä vuonna tapattaa tässä pirtissä vaan esikasvatan ne joko kasvihuoneessa tai sitten lämpöpenkissä pleksin alla. On sitten vuohillekin herkkua tiedossa kun kaalintaimet saa ulos.Yrttien alut söi kissa, täytyy laittaa uudet.



Mä olen alkanut tutkailemaan erilaisia permakulttuurijuttuja. Unettomat yöt menee sillai sujuvammin. Aikaisemmin olen ollut pitkälti sellainen "kyllä mummokin pärjäsi tällaisella potaattimaalla"-tyyppi, laiskuuttani olen jättänyt edes miettimättä muita vaihtoehtoja, onneksi havahduin näin kun lumi on vielä maassa niin kerkeän perehtymään noihin asioihin ja pääsen vielä tänä vuonna kokeilemaankin uusia juttuja. Jotainhan tässäkin on pakko keksiä kun maa on umpiköyhää, ryöstöviljeltyä jankkosavea. Karjanlantaahan meiltä kyllä löytyy omasta takaa ihan jokaista sorttia.

Tästä jutusta tulee nyt ihan tynkä, juhlin liian aikaisin, olohuoneessa yrjötään.

Mutta on mulla toinenkin juttu minkä parissa mä olen viimeaikoina viettänyt unettomia öitä, nimittäin olen ihan koukuttunut yhteen youtube- kanavaan, kaikkille muille varmasti jo entuudestaan tuttu, mutta mä tulen aina vähän jälkijunassa. Mutta jos ei ole tuttujuttu, niin Talasbuanin tyypit on ihan huikeita. mä haluan isona sellaiseksi tyypiksi Talasbuaniin

 https://www.youtube.com/channel/UCxl_etcRcrFMYul-5N0u1Mg



Vaikka mun juttuni on tämmöinen tynkä tälläkertaa, onneksi on tarjolla reilusti muiden juttuja:


  1. Urban Farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/04/mita-maa-merkitsee-ruuantuotannolle-ja.html
  2. Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/04/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-3.html
  3. Tsajut https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-3/
  4. Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/04/hyotytarhan-suunnittelu-omavaraisuus.html
  5. Korkeala https://www.korkeala.fi/?p=1918
  6. Jovelan talopäiväkirja https://jovelassa.blogspot.com/2019/04/hektinen-huhtikuu.html
  7. Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/04/suuntana-omavaraisuus-3-osa.html
  8. Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/04/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html
  9. Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/04/2019-suunnitelmien-eteneminen-14.html
  10. Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/04/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-3.html
  11. Sorakukka https://sorakukka.com/?p=159
  12. Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/04/01/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-3-esikasvatus
  13. Maatiaiskanasen Elämää https://maatiaiskananen.blogspot.com/2019/04/varikasta-omavaraistelua.html
  14. Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/04/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-3.html
  15. Palokankaan pientila https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/04/yhteispostaussarja-suunnitelmien.html?
  16. Alussa oli Vehkosuo https://vehkosuo.blogspot.com/2019/04/saajarki-ja-jaa-sarki.html
  17. Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogi https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/04/unelmana-omavaraisempi-elama.html
  18. Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=508
  19. Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/?p=1948
  20. Villa Koira https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/03/kevat-keikkuen-tulevi-ja-pari-muutakin.html
  21. Mrs Sinn https://mrssinn.blogspot.com/2019/03/pienin-askelin-with-small-steps.html
  22. Torpan Tyttö http://torpantytto.com/2019/03/31/huhtikuu-kevatta-kohti
  23. Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/04/01/omavaraisuuteen-liittyva-kirjallisuus/
  24. Luomulaakso https://luomulaakso.fi/polyttajapenkkisuunnitelma-etenee-lumesta-huolimatta/
  25. Saman otavan alla https://www.samanotavanalla.fi/?p=1975
  26. Caramellia https://caramellia.fi/huhtikuun-kirjavinkit/



maanantai 4. maaliskuuta 2019

Suuntana omavaraisuus -Kuka, mitä ja miksi

Tämä postaus on osa yhteiskirjoitussarjaa. Muiden kirjoituksia pääsee lukemaan tämän postauksen perästä löytyvien linkkien kautta.




 Tämän kuukauden yhteispostauksen aihe oli vaikea. Helpompi olisi ollut kertoilla kuulumisia ja tarinoida siitä kuinka on hommat edenneet tässä kuukauden aikana. Olisi ollut lyhyt ja ytimekäs postaus, ei niin mitenkään ole edistynyt. Tomaatit ja paprikat on itämässä (niin kuin kaikilla muillakin) ja hautomakone on käynnissä. Koneessa ei tietenkään ole suunnitelmien mukaisesti kalkkunan, hanhen tai riikinkukkojen munia (koska niitä ei ole, yllätys!) sen sijaan se on täynnä kananmunia, kävi nimittäin minkki joutessaan teurastamassa kanalallisen kanoja. Muutama kana ja kukko onneksi asustelevat tallilla pikkukanalassa ja niiltä saatiin munia koneeseen. Harmittaa niin isosti että tekisi mieli pudottaa hanskat santaan. Alkaa olla noi pikkupetojen saavutukset sellaisia että täytynee alkaa aktiivisemmin loukuttamaan ja notkumaan tontinnurkilla torrakon kanssa, emme kasvata lintuja ruokkiaksemme petoja, saati jonkun minkin viihdykkeeksi.



Mutta se siitä, yritän päästä asiaan.

Kuka?- Minä ja muut.

Me olemme melko tavallinen perhe, minä, mies, teini, eskarilainen ja iltatähti 2,5v. asumme Päijät-hämäläisessä tuppukylässä surkian savipellon laidassa. Muutimme tähän nykyiseen taloon pellon toiselta puolen ja silloin elimme vielä täysin erilaista elämää. Tiedätte sen jutun kyllä, omakotitalo, ura, farmarivolvo, lapsi ja noutaja.. No onhan ne vieläkin, tavallaan, tosin volvo alkaa olemaan jo niin vanha ettei se enää sovi juuri tuohon kuvaelmaan. Alkuun ei ollut suuria suunnitelmia omavaraisuudesta, tähän kun muutettiin niin eläimiäkaan ei ollut kuin pari hevosta ja muutama vanha lammas. Sitten aloimme miettimään mitä me oikeasti haluamme, vaikka mulla olikin ihan oikeasti unelmatyö, se vei ajan ihan kaikelta muulta. No, nyt on ura vaihtunut lasten, eläinten ja kasvimaiden kanssa puuhasteluun eikä harmita pätkääkään. Blogia kirjoitan minä itsekseni, ja itselleni päiväkirjana. Mies osallistuu kyllä kaikkeen muuhun sen minkä palkkatöiltään ehtii.




Mitä?

Aloitimme hyvin pienesti, pottumaa ja tomaatit ja kurkut kasvihuoneessa. Sitten pari kanaa, sitten lisää kanoja. Vähitellen siitä opetellen. Ankkoja ja kalkkunoita hankittiin vähän sillain soitellen sotaan tyyppisesti. Nälkä kun tuppaa kasvamaan syödessä, tuli laajennettua vuohiin, lihakaneihin ja lopulta tuli lehmätkin (tosin suunnittelematta ja sattuman kautta). Sitten jossain vaiheessa tuli huomattua että kas kummaa, mehän olemme ruoan suhteen ihan kiitettävän omavaraisia. Uusia eläimiä kun on tullut hankittua harvakseltaan, on aina ehtinyt perehtyä kunnolla asiaan. Lihakaneja mietittiin monta vuotta ja opettelin siinä pohtiessani keittelemään parkkia puunkuorista ja muokkaamaan taljoja. Tottakai olen vieläkin ihan onneton amatööri siinä mutta periaatteessa kaneista ei tule mitään hukkaa kun lihat ja nahat menee kaikki käyttöön.

Vuohet, nuo köyhän miehen lehmät, hankittiin maitoa tuottamaan. Sitäkin pohdiskelin parivuotta ja välillä mietinkin että onkohan siinä mitään järkeä, maitoa meillä ei juoda mutta juustoa, viiliä, jogurttia, puuroa.. kaikkea muuta mihin nyt vaan maitoa voi tarvita. Tuli sitten sattumalta myyntiin tuossa lähellä vuohia, hankittiin Kerttu ja Esko, viikon kuluttua haettiin ne loputkin sieltä. Hupsis.



Tulevaisuudessa olisi ajatus saada hevosetkin osallistumaan tähän omavaraisuushässäkkään muutenkin kuin lannoitetta tuottamalla. Maunoponin ei kyllä tarvitse osallistua muuhun kuin minun viidyttämiseen ja liikuttamiseen, mutta Ilona toivottavasti tulevaisuudessa pääsee opettelemaan työhevosen hommia.

Tällä hetkellä meillä on kaikki oikeastaan kasassa, eläimiä ei hankita lisää (paitsi ne kanat minkin syömien tilalle) ja kasvimaatkin alkavat olemaan suunnilleen toivotun laajuisia. Nyt vaan kaikki pitäisi saada tuottamaan toivotusti ja tasaisesti.

Miksi?

Tai olisihan sitä kaikkea, lehmille pihatto ja muuta sellaista. Tässä vaan tulee tontin rajat vastaan. Vaikka tämä onkin toimiva ja ihan kiva paikka, ei tämä ole se lopullinen. Tulevaisuudessa hankitalistalla on uusi paikka, sellainen missä omavaraisuutta voi kehittää muuhunkin suuntaan kuin ruokaan. Vähentää riippuvuutta sähköstä, lämmitysöljystä ja muusta mikä tulee vain kallistumaan. Tahdotaan mökki puulämmityksellä ja leivinuunilla, kunnon kellarit, omaa metsää ja laidunmaaksi muutakin kun saviaavikkoa. Toinen isosti vaikuttava seikka on eläinten pitäminen ostoruoan varassa, tällä alueella on maatalous nykyään enimmäkseen rehukauranviljelyä. Heinää ei tee enää juuri kukaan, ei ainakaan myytäväksi. En tiedä onko se seurausta maatalouspolitiikasta vai mistä, mutta vuosi vuodelta on hankalampaa saada hankittua eläimille kelvollista syötävää, saati kun sellaista löytää, on hintakin tietysti sen mukainen.




Isompi omavaraisuus tuo mukanaan kaikkea sitä mistä me haaveilemme, yksinkertaisempi elämä, enemmän aikaa keskittyä siihen mikä on tärkeää ja mahdollisimman pieni riippuvuus ympäröivästä yhteiskunnasta, tai siis eihän sitä nyt koskaan täysin riippumaton voi tai tarvitse ollakaan, mutta tarkoitan sellaista negatiivista riippuvuutta, sellaista missä muutamalla näppärällä leikkauksella, yt:llä ja rapsakoilla hinnankorotuspäätöksillä huomataan että tässä sitä istutaan kylmässä, pimeässä talossa nälkäisten lasten kanssa. Ei tässä nyt ihan vielä olla pakkaamassa, mutta joskus kuitenkin.

Muiden kirjoituksia löytyy linkkien takaa:
  1. Farmer to bee https://farmertobee.blogspot.com/2019/03/farmarin-esittely-ja-polulla-eteneminen.html

maanantai 18. helmikuuta 2019

Flunssa, jäätikkö ja neitsytlypsäjä

Otsikkoon voi lisätä tulehtuneen leukanivelen ja kuumeen. Siinäpä ne viimepäivien kuulumiset oikeastaan olikin. Ehdin jo hetken kuvittelemaan että onnistuin välttymään torppaamme rantautuneelta flunssalta, no en onnistunut ja sain riesan kuumeen ja tuskastuttavan yskän kanssa. Kävin hammaslääkärissä kun olin aivan varma että purukalustossani on jotain vikaa, no tavallaan olikin. Leukanivel tulehtunut, ei sekään kiva ole mutta on se mukavaa käydä hammaslääkärissä toteamassa että hampaat on ihan kunnossa eikä mitään peiliä terävämpää tarvitse kitusiin tunkea (paitsi se röntgenlätykkä mikä saa aikaisksi viehättävän kakomisreaktion), tulehduskipulääkkeillä pitäisi tulla kuntoon. Eihän tässä ole joutunut juurikaan lääkkeitä syömäänkään tuon onnettoman jalan takia.

 Vanha tuo kuva. Nyt on lunta niin ettei tarvitse edes suunnitella ratsastavansa. Aidatkin alkaa olemaan luman alla, koira viilettää pitkin kylää kun hanki kantaa. Kulkuväylät taas on ihan tappavan liukkaat, muutaman päivän plussakeli teki tehtävänsä. Oikeastaan eniten mä inhoan jäätikköä, toiseksi eniten tuulta mutta jäiset kulkuväylät vaan kerta kaikkiaan on ihan kamalat.

 Lauantaina totesin vuoden ikäisen Sirkka vuohen kasvattaneen utareen. Sirkan äitee Sinikkahan mulla onkin lypsyssä. Yllätti vaan tämä ajankohta, ymmärtäisin kyllä että keväällä kun vihreälle pääsee, mutta että näin helmikuussa.. Ruokaakaan noi joutilaat eivät saa muuta kuin heinää ja kivennäistä. No eipä siinä muuta kun kippoa alle ja lypsämään. Teoriassa. Äitinsä tavoin tuo Sirkkakaan ei ole mikään ihmisen nöyrin palvelija. Lypsyteline on vuohien tarhassa lumen alla, sehän olisikin ollut ihan naurettavan helppoa kun lykkää Sirkan telineeseen ja alkaa opettamaan lypsyyn.

 Mutta koska helppohan on varmasti myös tylsää, on mukava painia Sirkan kanssa pitkin tallinkäytävää. Sinikan lypsän talvella tuollain että se on vaan narulla kiinni, se on niin tottunut lypsytouhuun ettei se muuta tarvitse. Sirkka sen sijaan tarvitsisi. Koska myös vapaa-ehtoiset kiinnipitäjät on vähissä, jatkamme Sirkan kanssa juupas-eipäs-joogaa. En ole aikaisemmin lypsänyt eläintä joka istuu mun sylissä etujalat olkapäillä, voi sanoa ettei ihan kaikkein ergonomisin lypsyasento. Kuvamateriaalia sattuneesta syystä ei ole tarjolla. Mitäpä sitä muuta flunssaisena tekisikään.

tiistai 12. helmikuuta 2019

Kyökkihommia ja siemeniä kippoon

Kasvihuoneelle ei edes pääse uppoamatta kinoksiin, silti repsahdin nyt jo lykkimään siemeniä kippoon. Havaitsin myös huolestuttavia puutteita siemenrintamalla. Tottahan nyt voi jo kaikki hyvät päätökset perua ja laittaa kasvamaan riemunkirjava kavalkadi kirsikkatomaatteja, paitsi että lilat olikin loppu. Toivottavasti mulla riittää itsekuri olla ostamatta niitä. Keltaisia kirsikkatomaatteja ja miniluumutomaatteja laitoin kaupan tomaateista. Viimevuonna ne onnistui oikein hyvin. En viitsinyt laskea että montaako sorttia noita nyt taas on, veikkaisin että liikaa. Lisäksi laitoin kahta sorttia paprikaa. Muistan toki päättäneeni etten paprikaa enää edes yritä kasvattaa, ei ole mun laji, en vaan onnistu. Jotain siinä unohtu kippoja ja siemenpussukoita hiplatessa ja nyt niitä taas on. Mun on pakko saada toinen kasvihuone, ei tästä muuten tule mitään. Mä haluaisin myös sellaisen tanskalainenmaajussityyppisen lasihuoneen talonkylkeen, toteutankin sellaisen mutta seuraavaan taloon.


Nyt kun lunta on tursunnut joka tuutista rivakan tuulen kanssa, olen leiponut melkeen päivittäin. Kylmällä viitsii hehkuttaa uunia pitkään ja hartaasti. Öljypoltin reistaa edelleen ja sammuu vähän väliä, siihenkin sopii oikein mainiosti pieni lisälämpö. Huomasin kyllä ampuneeni itseäni vähän polveen, nyt kun nämä ovat tottuneet siihen että päivittäin on tuoretta leipää saatavilla, ne meinaa ruveta nirsoilemaan ostoleivän suhteen. Ei se nyt haittaa mutta kesällä tämä torppa lämpiää siihen malliin ettei välttämättä ole miellyttävää paistella hapanjuurileipiä tai ruisleipää, mitään mikä vaatii korkeaa lämpötilaa ja/tai pitkää paistoaikaa. On se tavallaan hyvä miettiä näin helmikuussa että miten sitä saa leivät paistettua heinäkuussa.



Tehtiin eilen lasten kanssa jäätelöä, tällä kertaa vuohenmaidosta. Löysin kirppikseltä sellaisen veivattavan jäätelökoneen, joku ihan maailmanlopun frozenhärpätin se oli, olin myös ihan varma ettei se toimi. Olin taas kerran väärässä, kyllä sillä jätskiä tuli. Ei tietysti mitään isoa määrää, mutta sen verran että nuo pikkuset sai sotkettua itsensä ja keittiön. Meillä on sellainen sähkötoiminen, hieman frozenia uskottavampi jäätelökone mutta mua jotenkin viehättää aina kaikki tuollaiset sähköttömät härvelit. Paitsi lihamylly, kenenkään olkanivelet, mitkään muutkaan nivelet, jännetupet eikä hermot kestä sitä veivausta.
Keittiöstä tuli mieleen. Meillä oli keittiössä sellainen kammottavin mahdollinen 70-luvun reliikki. Tilanjakaja työtaso, avohyllyt, "baaritiski" ja roikkuvat yläkaapit. Tummanruskeana tottakai. Ekana kesänä purkasin siitä avohyllyt ja ne roikkuvat yläkaapit pois ja maalasin loppukyökin valkoisella. Oikeastihan tuo koko kyökki pitäisi kolata tunkioon ja laittaa uusi tilalle. Se jäljelle jäänyt työtaso on särkenyt mun verkkokalvoa jo monta vuotta. Yhdessä vaiheessa mietin saareketta sen tilalle ja millon mitäkin. Silti se työtasonpätkä jotenkin aina jäi. Ikkunan edessä oli pieni pirttipöytä ja koko hössäkkä oli tosi ahdas ja ärsyttävä. Lauantaina mä aamukaffea hörppiessäni kysäisin Mikolta jotta onko sillä viikonlopulle jotain projektia, ei ollut. Jatkokysymyksenä oli että purkaako hän vai puranko minä. Sunnuntai-iltaan mennessä työstaso kaappeineen oli purettu ja siirretty tuohon akkunaseinälle, pirttipöytä kiikutettu pois ja entinen ahdas keittiö ja vajaakäytöllä ollut ruokailutila yhdistyi sellaiseksi vanhanaikaiseksi tuvaksi. Mä tykkään
Hilkka-vasikkakin kasvaa ihan silmissä. Ehdittyään seitsemänviikon kypsään ikään, Hilkka päätti olevansa jo niin suuren suuri että uskaltaa kävellä mun perässä pitkin pihoja iltahommissa vaikka äiti ja isosisko jäivätkin sisälle syömään.



maanantai 4. helmikuuta 2019

Haaveita ja suunnitelmia, omavaraisempi vuosi 2019.

Tämä teksti on osa omavaraisuutta käsittelevää yhteispostaussarjaa. Muiden kirjoitukset pääset lukemaan tämän postaukseen jatkeena olevien linkkien kautta.

Olen pyöritellyt mielessäni suuria suunnitelmia, täytyyhän suunnitelmien toki olla suuria ja näyttäviä että niistä kehtaa julkisesti kirjoitella. Viimevuonna olikin paljon isoja suunnitelmia. Laajensimme yhtä olemassa olevaa kasvimaata, teimme kokonaan uuden kasvimaan toiselle puolelle tiluksia. Tuli lehmät ja vaikka ja mitä. Koska hommat ei saa olla mitenkään liian sujuvia tai helppoja, kannattaa kunnianhimoisiin ja mahtipontisiin suunnitelmiin lisätä hommaa helpottamaan yksi uhma-ikäinen taapero sekä poikkinainen raaja. Itsenikin suureksi yllätykseksi selvisimme edellisestä kaudesta ilman suurempia henkilö- tai materiaalivahinkoja, avioliittokin pysyi kasassa.

Kun mietin tulevaisuuden suunnitelmiamme omavaraisuuden näkökulmasta, tavoitehan on tottakai omavaraisuusasteen lisääminen, mutta siinä missä viimevuonna panostettiin määrään kun lisättiin viljelyalaa, hankittiin uusia eläimiä jne, panostetaan tänävuonna olemassa olevien resurssien tehokkaampaan hyödyntämiseen. (kuulostipas jotenkin tönköltä ja viralliselta)

Nyt kun alkaa todella olemaan aika tehdä suunnitelmia tälle vuodelle, päätin ottaa sellaisen aikuismaisen lähestymiskulman ja pitää kirkkaana mielessä sen mitä olen oppinut viime vuosista, vaikka minulle onkin ominaista tyriä vähän joka kaarteessa, kaikkia virheitä ei tokikaan kannata toistaa ihan joka vuosi vaan niitäkin voi hajauttaa. Vähän kuin viljelykierto, virhekierto..

 kasvihuone on yksi sellainen asia missä minun on syytä pitää todella mielessä se missä kohtaa olen tehnyt virheitä. Niitä virheitä piisaa niin etten onneksi kaikkia edes muista, jos muistaisin voisin päätyä kolaamaan tunkioon koko tekeleen. Sen sijaan laitoin paprikat kasvamaan ja pudotin toistamiseen lumet kasvihuoneen katolta. Paprikat toki on tuolla mitä tästä opin-listalla. Ne ei oikeastaan ikinä kasva kunnolla, laitan niitä aina liikaa ja miitä vielä. Nyt päätin antaa itselleni vielä yhden sauman kokeilla. Mutta koska päätin oppia virheistäni, laitoin neljään purkkiin niitä itämään, en neljääntoista.

Kasvihuoneen kun otin puheeksi, ei tarkoitukseni ollut jaaritella jostain paprikoista, vaan se mikä piti pitää kirkkaana mielessä ja ehkä jopa kirjoittaa lapulle kasvarin seinään, oli se että A) lapset ja avonaiset siemenpussit on syytä pitää ulkopuolella, tulee viidakko kun herneet, pavut ja muutama tunnistamaton lajike rehottaa tomaattien ja kurkkujen varsia pitkin. Lapsilla oli kivaa. Minulla ei. B) vuohet on myös syytä pitää kasvihuoneen ulkopuolella, tätä tuskin tarvitsee selittää yhtään enempää. C) lajikkeet on syytä pitää jotenkin järkevässä mittakaavassa. Pikkupurkeissa akkunalla saattaa vielä saada itselleen perusteltua tarpeen kasvattaa pariakymmentä tomaattisorttia, sitten kun siellä viidakossa on joka väriä, joka kokoa sekä puskaa, pitkää ja pätkää, ei niiden kanssa enää tule toimeen.


Koska olen nyt järkevä ja suunnitelmallinen, laitan punaisen, keltaisen ja lilan kirsikkatomaatin, mustan venäläisen, toisen hyvän venäläisen minkä nimeä en tiedä kuin kyrillisillä, pihvitomaatin.. ja ehkä jotain mikä tulee mieleen kun alan kaivaa siemeniä. Kurkkua, ne paprikat ja ehkä varuiksi johonkin nurkkaan pavuvarren.

Mutta ajatus oli siis se että kasvarissa kasvaa vain sitä mikä ei kasva ulkona (no tokikaan jos sataa kaatamalla koko kesän tai kinokset sulaa vasta heinäkuulla niin ei ulkona kasva kyllä mikään), kaikki mitä siellä kasvatetaan käytetään hyödyksi; eikä rakenneta sinne sellaista ruuhkaa että koko tötterö ratkeaa liitoksistaan. Haaveilen kasvihuoneen elintasosiivestä tai ehkä viereen toinen kasvari, otin tämän puheeksi vaivihkaa saunanlauteilla sivulauseen sivulauseessa.. Mikko ei alkanut kouristelemaan eikä mennyt psykoosiin, tämä saattaa olla hyvä merkki mikä ehkä puoltaa haaveen toteutumista.


 Myöskään kasvimailla en meinaa tänä kesänä käyttää aikaa ja resursseja mihinkään joutavaan. Vaikka siemenloota pullisteleekin kaikkien vinkeiden ja eriväristen juurikkaiden siemeniä, ei niitä kaikkia ole mikään pakko kylvää. Ei sitä pysty määräänsä enempää käyttämään juurikkaita vaikka ne olisivat kuinka riemunkirjavia.
Laitan toki kasvamaan ne perinteiset perunat, porkkanat, kaalit, lantut, sipulit ja muut, mutta valitsen niille kaikille ajatuksella hyvät kasvupaikat ja sellaiset sijainnit että niiden hoitaminen on mahdollisimman helppoa ja sujuvaa. Viime kesältä muistan edelleen hyvin epäonnistuneen kurpitsankasvatushankkeeni. Laitoin niitä onnettomia kasvamaan kohtaan mikä on mahdollisimman paahteinen, tuulinen ja riittävän kaukana vesiletkusta. Ne mitkä eivät kuolleet tuulen pieksäminä sen jälkeen kun kasvutunneli oli päättänyt muuttaa naapuriin sopivan tuulen sattuessa, kuolivat kyllä siihen helteeseen ja siihen ettei allekirjoittaneen reippaus ihan riittänyt kantamaan niille riittävää määrää vettä (kun on jalka poikki, veden kantaminen on maailman kurjinta hommaa, vesi kun painaa enemmän kun titaanikeppi haluaa kantaa).

Isoin tavoitteeni on oppia säilömään monipuolisemmin, kuivaamaan, hyödyntämään ja käyttämään tehokkaammin. Toki ei meillä nyt hukkaa noista tule, juurikkaidenkin syöjiä täältä onneksi löytyy vähän jokaiselta nurkalta. Hilloja ja mehujakin voisin keittää vähän pontevammin. Materiaalia kyllä pitäisi riittää niin että mehuja ja hilloja riittäisi koko talveksi omasta takaa, mutta jotenkin tuntuu aina aika loppuvan kun kaikki kypsyy yhtä aikaa. Tässä ehkä auttaisi ihan vaan suunnitelmallisuus, ettei kasaisi kaikkea mahdollista ja mahdotonta juuri siihen ajankohtaan.

 Ruokapuolella oikeastaan ei ole mitään muita suuria suunnitelmia. Tämä oli ehkä hivenen kornisti muotoiltu ilmaisu, koska ruokapuoli tarkoittaa hyvin vahvasti eläimiä. Keväällä mennään vanhalla, hyväksi havaitulla tavalla. Munia laitetaan koneeseen jotta saataisiin syöntiin ja siitokseen ankkoja, kalkkunoita ja toivottavasti hanhia. Kesän saavat taas kasvaa vapaasti laiduntaen ja syksyllä sitten syöntiin. Kesäpossustahan tässä on haaveiltu, mutta se hanke taitaa kaatua byrokratiaan. Kanalaumaa uudistettiin veemekesänä, se on nyt aika hyvä. Porukassa on enää muutama niitä ikivanhoja kanoja jäljellä ja tilalla on nuoria kanoja jotka vieläpä munivat erivärisiä munia. Ikäänkuin sillä munien värillä nyt olisi mitään väliä, mutta onhan se kivaa.



Kanien kanssakaan ei ole mitään erityisiä muutoksia suunnitteilla, jos oikein riehaannutaan niin uuden siitosnaaraan voisi(oikeasti siis pitäisi) hankkia.

Nuo alla olevat lintuset eivät kyllä liity omavaraistalouteen mitenkään. Nuo neuroottiset naattipäät ovat koristeina.

 Vuohet ja Lehmät.. Ai niin, tästä päästiin siihen ihan kaikkein tärkeimpään kevättyöhön, siihen mikä täytyy tehdä heti kun maa vähän sulaa ja ehdottomasti ennen kuin mihinkään istuttaa tai kylvää yhtään mitään, Se on nimittäin viimeistenkin kasvimaiden aitaus. Ei mitään nättiä ja näppärää lammasaitaa mille nauraa kilpaa sekä vuohet että hanhet, vaan sellainen muuri, vallihaudalla tottakai. Vallihautaan voisi asuttaa ehkä muutaman krokotiilin. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin kasvimailla mellastavat eläimet, vaikka ne olisikin minun itseni jäljiltä irrallaan pihalla, niin harmittaa silti. Viimevuonna eläimet napostelivat aivan liian ison osan sadosta.

No mutta, niihin lehmiin ja vuohiin. Vuohet eivät ole tiineinä, jos edellisistä (keväällä 2018 syntyneiden) kilien saavutuksista olen toipunut syksyyn mennessä, voi olla että ehkä astutan pari. Voi olla etten ehdi, koska autojem konepellit on edelleen piukassa pikkusorkkien jälkiä. Tietysti jotain järkevää niille pitäisi keksiä. Nyt niitä on viisi, ainoastaan Sinikka on lypsyssä. Toisaalta mulla ei ole mitään tarvetta haalia määräänsä enempää lypsyvuohia. Tällä hetkellä Sinikka-vuohi ja Rauha-lehmä tuottaa sen määrän maitoa kuin meillä menee. Toki jos reipastuisin silläkin rintamalla ja tekisin enemmän juustoja, enemmän jäätelöä, enemmän toffeeta, jogurttia, viiliä, voita ja mitä kaikkea, saisihan sitä maitoa käytettyä vaikka kuinka.. no täytyy miettiä, toki täytyy miettiä myös senkin kannalta että mikä on järkevää. Ruokaa ne syö joutilaatkin.

Lehmiä on nyt kolme. Puhtaita Nenoskarjan kyyttöjä. Rauha ja tyttärensä Hulina (syntynyt 11/17) ja Hilkka (22.12.2018). Rauha ja Hulina oli ajatus siementää nyt keväällä. Rauhasta toivotaan sonnivasikkaa syöntiin, Hulina ahkeroi säilyttääkseen katoavia geenejä. Hulinan vasikka lähtee näiden alkuperäiselle omistajalle, samoin Rauhan vasikka sikäli mikäli sattuu tulemaan lehmä. Nämä lehmät nyt oli vähän taas sellainen rasti mikä pääsi yllättämään. Hulinankin piti olla vain lainassa, laina-aika vaan vähän piteni, mä jotenkin pääsin tykästymään noihin, eikä ihan hirveästi haitannut vaikka Hilkka olikin Hilkka eikä sonni, samasta syystä se Hulinakin jäi palauttamatta.


                                                     omppujenkuivausteline

Edelleenkään me emme pyri täydelliseen omavaraisuuteen. Haaveilen toki sellaisesta off-grid elämästä, pikkuinen mökki, metsää polttopuiden tekoon ja peltoa sopivasti, liki kaikki itsetuottaen. Sehän kuulostaa näin äkkiseltään ihan hirvittävän vaikealta ja jopa mahdottomalta. Se oli kuitenkin ihan normaalia elämää ennen, enkä tarkoita kivikaudella, vaan esimerkiksi minun isovanhempien lapsuudessa. Jos meillä ei olisi lapsia, luultavasti elämämme olisi jotain tuon tyyppistä, mutta koska meillä on lapsia niin etenemme nyt näin, heillä ei välttämättä ole ykköstoiveena lapsuus sähköttömässä mökissä hevosella metsätöitä tehden. Vaikka meidän omasta mielestä tässä elämäntavassa ei ole mitään ihmeellistä tai epätavallista, huomaa kyllä että tässä tehomaatalouden keskellä meitä pidetään tyhminä kun teemme jotain pottumaata tai lypsän yhtä perinnelehmää, maitoa ja perunaa kun saa kaupastakin. Mutta pienin askelin etiäppäin.

Tiivistettynä siis: suunnitelmani on kylvää, kasvattaa, istuttaa, haudottaa ja mitä vielä vain sellaista mitä meillä ihan oikeasti käytetään ja pitää lajien määrä jotenkin järkevässä mittakaavassa. Tavoitteeni on saada käytettyä, säilöttyä ja hyödynnettyä kaikki mahdollinen sekä kerätä mahdollisimman paljon siemeniä talteen.

salaiset haaveeni on toinen kasvihuone, maakellari ja ehkä pienenpieni ladontapainen varastohässäkkä missä kuivattelisin kerppuja ja nokkosia.

Bonuksena vahvasti lottoon nojaava suunnitelmani unelmatilan hankinnasta.



Täältä voit lukea muiden ajatuksia aiheesta:

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Leipää ja leivontaa

 Tuli taannoin puheeksi ruisleipä, tai siis enemmänkin leivän leivonta. Mietin siinä sitten hiljaa mielessäni että olenhan mäkin ruisleipää juurella leiponut jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Ilmankos nykyään useammin onnistuu kuin epäonnistuu.

Sain eilen vihdoin käsiini toimivan koneen, samaan intoon tyhjentelin ja kaivelin vanhoja kuvia ja löysin kasoittain kuvia leivistä, piirakoista ja pasteijoista. Sillä samalla innolla latasin kuvat tähän ja kirjoitin tuon ylläolevan tekstinpätkän. Kylläpäs nykyään onnistuukin, melkein kuolin nauruun kun luin tuon pätkän. Olin nimittäin niin innoissani tusaamassa tämän koneen kanssa (se juttu kun lapset nukkuu, kaikki eläimet hoidettu ja oottelen että sauna lämpiää) että unohdin ihan tyystin että olin leipomassa samalla leipää. Hapanjuuripatongit oli pöydällä kohoamassa ja ne piti lykätä yöksi jääkaappiin. Koska herpaannuin niin ihmettelemään näitä vanhoja leipiä, jäi patongit yöksi pöydälle. Aamulla ne pullisteli pellillänsä sen näköisinä kuin olisivat olleet itse menossa uuniin. Tuli vähän happamia ja ylikohonneita patonkeja.. että juupa juu, kyllä onnistuu kun olen niin kätevä..
Nykyään tulee aika vähän enää ostettua kaupasta leipää, etenkään näin talvella kun leipominen ei saa aikaiseksi lämpöhalvausta. Kesällä kun aurinko sattui lämmittämään töllin useammaksi viikoksi hellelukemiin, jäi sattuneesta syystä leivänleipominen vähemmälle.

Lapsetkin alkavat olemaan jo aika hyviä tunnistamaan, tekemään, erottamaan ja syömään eri taikinoita. Ei niin että nämä pätevät pikkupaakarit olisivat taitavasti itse taikoneet tarjottavat omiin ristiäisiinsä, vaan lohmastuaan tiinusta kourallisen ruistaikinaa suoraan suuhunsa, oppivat kerrasta miten erottaa ruistaikinan pullataikinasta.
Tykkäävät ne kyllä leipoakin, taikinan hämmentämisessä tuskin on taaperon voittanutta, etenkään jos ei välitä pikkuroiskeista (ja muistaa että taikina kannattaa poistaa ikkunasta heti tuoreeltaan, muuten se ei oikeen meinaa irrota). Mä olen antanut lasten osallistua ihan pienestä kaikkeen leipomiseen, piirakan rypyttämiseen, pullien pyörittämiseen ja mitä nyt milloinkin tekee. Paitsi silloin jos on tulossa vieraita, vieraat eivät välttämättä arvosta lähmäisten pikkukäsien työnäytettä.
Tosiaan ruisleipää olen tehnyt juurella kymmenisen vuotta, mutta vuosi sitten innostuin hapanjuuresta, eli vaaleaa leipää ilman hiivaa ja muuta joutavaa. Pelkästään vettä, jauhoja ja suolaa (ja se juuri, mikä on siis vettä ja jauhoja), nyt tuo hapanjuurileivonta taitaa olla niin tapetilla kaikkialla ettei varmaan kukaan ole pystynyt siltä välttymään. Suosittelen kokeilemaan (etenkin jos on vähän sitä vikaa että hiivaan tehty leipä saa muistuttamaan ettei lehmät ole ainoita jotka piereskelevät otsonikehään reikiä..) hapanjuurella saa oikeasti hyvää leipää, sellaista niinkuin se kaupan artesaanileipä. Netti on pullollaan ohjeita sekä juuren tekoon että leivontaan, mä en anna ohjeita koska laiskuuttani oikaisen jokaisessa kohdassa niin että puskat ryskyy ja liikennemerkit kaatuu. Ne oikeat hapanjuurileipurit laskevat leipurinprosentteja, vesisuhteita, on autolyysejä ja muita liian vaikeita juttuja, mutta kun oppii sen prosessin edes sinnepäin, ei se olekaan niin vaikeaa. Ei voi ollakaan kun kerran juurella on leivottu jo kauan aikaa ennen nettiä ja leivontaryhmiä

Piirakat ja pasteijat on ihan mun suosikkeja. Teen niillä vanhoilla karjalaisilla perinneohjeilla enimmäkseen. Riisi- ja perunapiirakoita, kaali- ja lihariisipasteijoita useinmiten. Nämä on siitä käteviä kun syntyvät hyvin yksinkertaisista aineksista ja sarjatyönä kun tehtailee niin saa nopeasti tehtyä viikon tarpeiksi. Eikä tarvitse joka käänteessä miettiä välipaloja tai iltapaloja kun syövät näitä.


Perusleipää meillä kuluu ihan valtavasti, kasvavat lapset tuntuvat olevan pohjattomia ja Mikollakin on päivittäin töissä leipää eväänä. Siksi tulee tehtyä sekä vaaleaa että tummaa viikoittain, nykyään vaan teen ruisleivät enimmäkseen vuokaleipinä. Tulee vähempi sotkuakin kun taikinan voi lappoa tiinusta suoraan vuokiin ja valmiit leivät siivuttaa sellaisella maailman kätevimmällä siivutuskoneella, tulee menetettyä vähempi sormiakin kun lapset ei jyystä tylsällä veitsellä kivikovasta reikäleivästä ja sormenpäistä viipaleita.
Vaikka lipsunkin perinteistä kun teen laiskuuttani ruisleivän vuokaan enkä limppuina tai reikäleipinä, vaalin perinteitä senkin edestä muinaismuistotiinun kanssa. Juuri on kätevästi kuivattuna tuolla tiinun reunoilla, kun haluaa alkaa leipomaan, lisää vettä ja ruisjauhoa ja oottelee että raski on valmis. odotusaikaa lyhentää huomattavasti jos muistaa nostaa tiinun johhonkin lämpimään, eikä jätä sitä tönöttämään kylmää hohkaavalle ikkunalle melkein pakkasasteisiin (saatoin tehdä näin viimeviikolla, jännä kun ei oikeen meinannut lähteä)